Ohjelmassa oli kolme agilityrataa. Ensimmäinen kymmenen aikoihin ja viimeinen viiden tienoilla. Pitkä ja rankka päivä siis.

Ekan tuomaroi Salme. Olin hiukkasen jähmeä, eikä nassi kulkenut tavalliseen tapaan. Vääriä esteitä ja surkeaa ohjausta, Pippa-raasu. Siis hyl. Rata ei ollut lainkaan mahdoton, siinä oli kinkkiset kohdat ja muutama suora kohta, joissa Pippa sai päästellä ihan täysiä :o)

Kaksi viimeistä rataa oli Johanna Nybergin käsialaa. Nyt ei ollut suoraviivaisuudesta tietoakaan, vaan ihanaa kiemuraa oikein kunnolla. Tokalla radalla oli mun ohjaus jo hiukan sujuvampaa, mutta ei se silti kaunista katsottavaa ollut. Pippa tekee hyvää työtä, ja kontaktit hyvät!Melkein ohjasin Pipan aidan vierestä, mutta viime tingassa se hyppäsi sen melkein riman suuntaisesti, huh. Siitä päästiin taas  oikeaan suuntaan, ja taas oli vain parista sentistä kiinni, ettei Pips kerinnyt puomille, joka olisi  tehnyt väärän radan. Loppujen lopuksi saatiin tuurihaukka-nolla ;oD Kolmas rata oli samaa tyyliä, mutta nyt tuli mun suht alkuvaiheessa sen verran mokattua, että väärä rata. Jatkettiin, ja hitsit Pip loikkasi pois kontaktilta. Sääntöjä ajatellen se kyllä teki kontaktin, mutta meidän omaa suoritustapaa ajatellen se varasti, kun ei odottanut lupaa jatkaa. Jätin homman kesken, sanoin nassille pari kertaa pois, ja ulos radalta. Toivottavsti se muistaa tuon, ei näet kisoissa saa unohtaa meidän tyyliä, vaikka minkämoinen into päällä.

Yleisesti ottaen mun ohjauksessa aikalai toivomisen varaa. Pippa oli tosi kiihkeä, haukkui ihan himona starteissa istuessaan, mutta sitten ei kumminkaan irronnut esteille tavalliseen tyyliin. Ei kovin onnistuneet kisat, mutta tuli sentään tuo nolla :o) Meillä on nyt koossa riittävästi nollia, että saadaan osallistua mm-karsintoihin ;oD Jiiiihaaaaa, kauden tavoite siis saavutettu ;o) Päätin, että sm-kisat jätetään väliin, liian kauas tarvis mennä tekemään hylkynen.