Meen naapuriseura ilmoitti jäsenilleen, että Janita Leinonen tulee heille kouluttamaan. Onneksi ei ollut hirveästi osallsitujia, joten me mahduttiin mukaan. Lauantai-ilta puol kasista yhdeksään kului siis Noormarkussa. Janita oli tosi hyvä opettajana, kisoissahan oon nähnyt hänet koiriaan ohjaamassa todella upeasti. Rata oli karmeaa kieppuraa täynnä, en hetkeäkään uskonut siitä mitenkään selviäväni. Tutustuttiin siihen huolella ja sen jälkeen katsottiin yhdessä eri ohjaustapoja, pohdittiin niitä varsin monipuolisesti. Meen ryhmässä oli Pipan ja mun lisäks meen seuralaiset Suvi sekä Tuikku ja meen reenissä käyneet Äetsää edustavat Riitta ja tervunsa. Jokaiselle oli aikaa noin vartti.

Pippa oli ensimmäisenä. Se oli aikas kuumana ja mulla epävarma ja unohtavainen olo. En meinannut muistaa rataa liian monessa kohdassa enkä saanut mitään onnistumaan ekalla kerralla. Heti toinen este tuntui liki mahdottomalta. Tajusin, että mulla ei ole edes kunnon käsitystä perusohjauksista. Pippahan teki hienoa työtä niin kuin aina, alkoi tosi kuumua ja poukkia päin, kun homma keskeytyi ihan koko aika.

Monen monta kertaa Janita sanoi, että mun pitää luottaa enempi  koirulaiseen, en saa jäädä katsomaan, tekeekö se. Yllättäin sain kuulla, että pitää olla rauhallinen ja näyttää selkein liikkein ei hosumalla. Pakkovalssi selkisi. Ekan kerran tajusin, mitä oikeasti tarkoitetaan sylikäännöksellä. Twistiä tehtiin, en ollut tajunnut siinä perutettavan niin paljon. Kepeille menon kulma tuntui mahdottomalta, mutta jotenkin se lopulta onnistui. Juoksulinjoja toivottavasti ymmärrän nyt paremmin, muutamassa kohdassa epäilin suuresti, kuinka käy, mutta kun sain ohjattua kunnolla, pystyi Pip menemään hienosti. Piirsin radan itselle, ja tarkoitus on harkata sitä joskus kesällä, kun päästään taas kunnolla treenaamaan. Esteitä radassa on 28, me ei keritty niistä kuin reilut 20. Ostin Janitalta dvd:n, jossa on kuinka eri ohjaustapoja opetetaan. Kunpa pääsis pian ulkokentälle reenailemaan :o)

Loistavaa harjoitusta tää Janitan koulutus, erinomaista kommenttia koko ajan. On se vaan harmi, että meillä ei ole omassa seurassa valmentajaa. Pippa on niin mahtava, ja ilman asiantuntevampaa apua en pysty tästä juurikaan kehittymään paremmaksi ohjaajaksi ja kehittymistähän mussa on vaikka millä mitalla. Onneks Salem tulee koulimaan meitä kolme kertaa keväällä ja kerran syksyllä. Lisäks ollaan reenikaverien kanssa pohdiskeltu, mistä saatais ulkopuolista apua, muutamia vaihtoehtoja ollaan mietitty aikas vakavastikin.