Lämpöasteita viis eikä lumesta tietoakaan eli sää suorastaan houkutteli tekemään jäljen. Kävin tallomassa sen niin, että Pippa odotti autossa ja tiesi, mitä teen.

Päälle puol kilsaa pitkä, kymmenen keppiä, kolmen vartin vanhennus, useita erilaisia kulmia. Alku oli karmea, ei haavettakaan nokka maassa jäljestyksestä. Siinä tais olla eläinten kulkureitti, muita liikkujia tai sitten nassi oli liian intona, ku höyrysi tietäessään pääsevänsä jäljelle. Mun pitäs aina muistaa yllättää Pippa vetäsemällä yhtäkkiä jälkivermeet esille liivin taskusta. Pip haahuili, sinkoili ja teki kaikkea muuta ku toivoisin. Imeesti se toi mulle kepit kumminkin. Meinasin jo lopettaa kolmanteen keppiin, mut jatkettiin kummiskin. Sit Pippanen olikin ku eri koira: nokka maassa, upea keskittyminen, tarkkaa työtä. Kuin voikin olla noin kaksjakoinen jälki. Eli siis seitsemän keppiä ja lopun kulmat sujuivat hienosti :o) Oppimisen paikka on mulla eli jäjen alku ei saa olla noin polkumaista vaan varmuuden vuoksi kunnon ryteikkömetsää eikä Pippa saa tietää pääsevänsä jäljelle. Alussa oli hirveän ärtynyt, yririn parhaani olla näyttämättä sitä, Pip ei just musta onneks välittänytkään ja sinkoili vaan innoissaan. Opinpa taas tästäkin :) Janalla muuten Pips koitti lähteä vinoon, pyysin takaisin ja pienen hetken päästä uus lähetys ja se meni aikas hyvin.