Torstaina oli tokoharkkapäivä kera Tuulan, Johannan ja Suvin sekä tietty kaikkein koirat. Pippa tunaroi ja multa alkoi mennä jo hermo, mut onneks järki sanoi, et koklataan jotain uutta. Siispä tunnaripalikoita ja niitten likelle namin paloja. En olis ikinä uskonut sen toimivan, mutta niinpä vain Pippis haistoi tarkkaan namit ja söi ne, minkä jälkeen nenän loistava haistosäätö pysyi päällä ja vakuuttavasti se etsi oman. ;oD Seuraaminen hienoa, ehkä pikkasen kiinni jalassa. Jätöt kiihkeät ja luoksetulo varsin kaunis. Paikkaistuminen hyvän rauhallinen. :o) Reenattiin rivissä niin, että vuorotellen käskettiin maahan ja istumaan yhden ollessa liikkurina. Pippa tarjosi niin kiihkona vaikka mitä, että ei oikein onnannut. Tarvii siis ottaa harkaksi rauhallinen mun vieressä istuminen ja siitä palkkaa. Nassi teki kaiken tossu jalassa eikä häirinnyt yhtään. Rokki teki kontaktia ja seuraamista. Pomppusessa on niin paljon intoa, että seuraaminen ihan kärsi. ;o) Toki tehtiin hyviäkin pätkiä. Lisäksi paikallaan istumista ja hyvä luoksetulo. Ja vimppana upea eteenmeno kahvanahkapallon luo. ;oD Harkkakamut ihastelivat porostimen kiihkoa. ;o) Koirat ovat sikskin ehkä ylikierroksilla, että Pispun käpäläisen takia lenkkeily selvästi tavallista niukempaa.

Mulla oli tänään töissä migreenikohtaus tai siis näköhäiriöt, ja kunnon särkylääkeannos ajoissa riitti, että ei tullut ihan hillittömän kipeä pää. Siispä menimme kuudeksi agiharkkaan. Porukka sama ku tokossa. Mää olin puoliunessa ja puolioksettavassa olotilassa, joten ei voinut harkata normsiti. Pippa sai tehdä tunnarin, missä useampi lihapullan pala ja oman palikan lisäks kolme vierasta. Mahtisuoritus! Etti kiihkolla ja ahmi nampat, minkä jälkeen tosi kiihkeä ja hallittu palikoitten haisto ja varma oman noukkiminen! ;oD)) Roks teki pelkkää puomin kontaktia. Mää oli tökkö pääni takia, ja putki puomin alla häiritsi. Ylösmenot "tassu"-kehotuksella mahtihienot, mutta alastuloja piti säätää. Tehtiin niin, että Ronspu hyppäsi sivusta alastulolle, kulki kontaktille ja siitä kehuin oikein kohdan "jes"-sanalla ja namitin. Viimeiset viitisen toistoa hienot ja hiemaisen kului lihapullaa. ;oP Muut harkkasivat kaupunkitaistelun rataa, mutta musta ei ollut kunnolla ees kommentoimaan, ku liikkuminen hiukkaakaan nopeammin (tai siis normaali kävelyvauhdilla) pakkas heittämään päässä. Jouduin jopa lähtemään ennen loppua pois, sillä vatsa alkoi kipuilla. :o( Jos ollaan huomenna kunnossa, mennään Pokin kanssa epiksiin. :o)