Jaloissa makaa ääntelehtivä nukkuva aussie. Torstaista sunnuntaihin oltiin reisussa morjestamassa Pipan kasvattajaa ja sukulaiskoiria. Monipuolisisten äänistä päätellen Pippaliini elää joitain hetkiä uudelleen. :o)

Matkat oli kovin pitkät. Mittariin kertyi kaikkiaan 1170 kilsaa, jossa pieni pätkä itse Kiimingissä kauppaan ajoa. Menomatkalla polvi särki ja palatessa oli ilmastointi isolla ja lauloin kovaa ceedeitä kuunnellessa, etten vaan nukahtais. Olin tosi väsynyt, mutta ei ollut loppujen lopuks ees pilkkimisvaaraa vaan jaksoin hyvin. :o) Rokkia stressasi autoilu. Menomatkalla meni ekan kerran makaamaan vasta 300 kilsan jälkeen ja läähätys oli rajua. Palatessa jo sadan kilsan tienoilla makoilemaan, mutta taas läähätti. Pysähdyttiin muutama kerta, jolloin se joi melkoisen määrän vettä. Palatessa Pippaa hiukan hermostutti, sillä sen piti kiireesti päästä ulos. Olin lauantaina jättänyt muonapussukan huolimattomasti, ja nälkäinen aussietyttö nauskutti urakalla vatsan ihan pinkeäksi. Montakohan kertaa tuli tulostukset eilisen aikana.

Oltiin Kiimingissä Pipan kasvattajan luona torstaina alkuillasta. Tehtiin eka iltana kunnon lenkki ja kastuttiin läpimäriksi. Onneksi saunassa lämpesi. Pääsin seuraamaan ja muka auttamaan elukoitten ruokkimisissa. :o) Varsinkin possut olivat hauskasia. :oD Pippakin pääsi haistamaan Herttaa. Noin nelikuinen kissa Rotta oli uskomattoman kovahermoinen tapaus. Rokki rakastui siihen ja nuoli koko kissanpojan muutamaan kertaan. Yllättävän rauhallisesti koirustajat suhtautuivat kotieläimiin.

Paikalla oli kivasti väkeä: Indy, Mango, Iita, Köpi, Sylvi, Tähti, Vega, Asta, Pommi, Krisse, Pippa ja tietty Marjon koirat. Ei-aavesilmiä oli Rokki ja Pommin "isosisko" Stella. Toivottavasti muistin kaikki koikut. :o) Osa viipyi pidempään, jotkut pikakäväisivät. Koiria ei voinut helposti pitää yhdessä, mutta pienellä suunnittelulla lenkkeiltiin ja jopa leikiskeltiin mukavasti sopivissa kokoonpanoissa.

Multa jäi jälkinamit kotiin, joten jäljestystä ei tehty ensinkään. Osa teki hakuharkan, jossa sain olla maalimiehenä. Tokosteltiin muutamaan otteeseen. Pippa teki tunaria, jossa eka suoritus niin kiireinen, että otti väärän palikan ja tiputti heti pois ja toi oikean, mutta sen jälkeen pupulainen malttoi haistaa ja toi oikeat. :oD Ohjattua noutoa koskien harkattiin vain kuuntelua ja suuntia. Se sujui kivasti paitsi, että Pipan mielestä sanoin väärin (haje), kun toivoin sen menevän syömään kupista namin. ;o) Eri kehotushan tuossa pitäis olla. Pippaa hiukan kuvattiinkin, toivottavasti saan linkitettyä tänne jotain. :o)

Koirustajat vietti paljon aikaa ulkona. Ne oli hihnassa suht ok. Välillä piti vähän ulvoskella. Pippa oli aina primus motor, Rokki yhtyi ja pian ulvoi pahimmillaan melkein koko pihallinen koiria. Hakuharkka oli kauempana, ja jätin Pippurin ja Roksun yhteen tarhaan. Ne olivat kuulemma ulvoskelleet koko kakstuntisen. :o/ Ei ihme, että Pispun ääni oli iltasella pikkasen käheä. :o) Yövyttiin mökissä, jossa ne nukkuivat yksinänsä hiukan rauhallisempina, välistä tosin sieltäkin kuului mölyä.

Kaikkinensa tosi mukava viikonloppu. :o) Marjolla on kivoja kasvatteja ja niitten ihmiset hyvää sakkia. Kiitos kaikille!