Pieni juttu vielä muusta kuin harkasta :o) Oltiin siis Paneliassa pikaisesti. Pippa pääsi Ninjan kanssa juoksemaan pelloille ja hyppimään ojien yli. Ja tokihan plikkojen oli pakko hiukan ihan ojassakin käydä, kun juoksentelu pisti hien pintaan :o) Pippa oli agin jälkeen selvästi väsynyt, juoksuvauhti huomattavasti Ninjaa hitaampi. Yleensä ovat tasaväkisiä, Pip melkein suoralla nopeampi, Ninja käännöksissä taitavampi. Puolisen tuntia siellä ja nyt pupsi makoilee sängyllä ja kitinästä päätellen taisi unessa ottaa taas Ninjaa kiinni ;o)

Ninjahan tuli pikkuisena Itävallasta, ja me saatiin sen lentoboksi Millalta lainaan. Poropoika saa siitä oman hytin muutamaksi ekaksi kuukaudeksi, mahtuu hyvin sen aikaa siihen. Ja mulla on  lisäaikaa päättää, millaisen varsinaisen häkin se saa. Pojasta muuten tullee näillä näkymin Rokki. Koiksulaiset saavat elää rivitaloelämää, kun laitan lentoboksin tuohon Pipan kotoluolahäkin viereen ;o)

Pojua varten kaikki on jo oikeastaan hankittuna. Sillä on siis nukkupaikka, Pipalta löytyy iso valikoima muovisia kuppeja, leluja Pipalla on hillittömästi ja Messarista ostin penikalle muutaman uuden, muun muassa Puppy Kong frisbeen, hieno! :o) Perjantaina posti toi Caniksesta tilatun i-clickin. :o) Hoitovälineet löytyy Pipalta. Ehkä voisi oman harjan jostain ostaa pikkuselle ja koska Pipan M-kokoinen Kong on pikkusen haljennut, voisi uus sellainen olla ostoslistalla. Ne luultavasti ostetaan, kun pentu on tullut ja mennään yhdessä eläinkauppaan. Puruluitakin meiltä löytyy melkoinen arsenaali :o) Pipan mielestä siannahkaluut maistuu parhaalta, joten poropojallekin on ainoastaan niitä tarjolla. Salme tilasi meille pentumuonaa, joten se tuodaan samalla kun Rokki haetaan. Nimi varmistuu vasta, kun päästään lauantaina kotiin. Tuula lähtee hakukaveriksi, että saan olla pikkuinen sylissä autossa päälle neljä tuntia. Eiköhän se siinä ajassa kerro mulle nimensä ;oD Rokki olis niin ihan, ku se vois alkaa vaik kahdeksanvuotiaana käyttää nimeä rokkivaari ;o) Rivien välistä huomannee, että hiukkasen jo odottelen pojan kotiutumista ;oD Ja että on iloinen olo porosen kasvattajan tulemisesta parempaan kuntoon. Oman Helmi-äippänsä lisäksi lisäksi hän on nyt pikkuisten kanssa. Ja mun kannalta tosi tärkeä asia, että Salme valkkaa mulle ja Pipalle sopivimman porokamun :o)