Rokilla on enää kolme päivää antibioottia jäljellä. Tänään se hiukan nuoli pebaansa, joten ajattelin suihkuttaa viimeisen ulkoilun jälkeen lämpimällä vedellä, jos sillä vaikka olis taas anaalit menossa tukkoon. Muuten Roks edelleen ihan terve. :o)

Pippa-raasu näyttää karvattoman häntänsä kanssa karmealta. Pitäis saada hankituksi biotiinia ja mahtaisko kalaöljy tehota. Perävillat eivät vielä ole kasvaneet takaisin. Mun pitin Wips pestäkin ennen koirien huomisia hierontoja, mutta on niin rajut pakkaset, että en uskalla. Itse asiassa typykkä on pikkasen puhdistunut nyt lumen tultua. Puruluitten keltaiseksi värjäämät käpäläistassut ovat taas melkein valkoiset. ;o)

Lenkillä ollaan käyty vallan tuossa valtatien toisella puolla. Heposia ajetaan samaisella tiellä, joten korppusilla on uusi harrastus: juostaan kakkaraisilta kakkaraisille. :o) Niitä pitää välistä raapia esiin lumen alta, mutta silti ah niin hyvää. Tänäänkin pääsin töistä niin myöhään, että jouduttiin pimeällä lenkille. Heijastimet näkyivät kivasti otsalampun valossa, kun Wisp ja Vonsp aina kirmasivat seuraavalle herkkuasemalle. ;o) Oon ottanut tosi isoa riskiä eikä vielä ole käynyt huonosti. Päästän siis Rokin irti pimeässä metsässä. Järkeilin, ettei hirvi, bambi eikä jänönen noin kylmässä ja pimeässä kulje. Tai ainakaan Roks ei niitä ole haistanut eikä häippässyt. Se on kivasti koko aika mukana ilman hölmöilyä, mahtaako rohkea porostimeni pelätä pimeää. ;o) Ei kai, nyt ollaan vielä tyytyväisiä näistä kivoista ulkoiluista. Toivottavasti en tänne pian päivttele Rokin karkureissuista ja mun ja Pipan jäätymisestä odottaessa.

Harkkailu edelleen niukkaa. Tänään iltaruoka sisätokosta. Pip pikkasen kitisi, muutoin supertaituri kiihkonainen. :oD Rokki teki reippaasti ja innokkaasti. Koitan vaikeuttaa vähän, ja hienosti poju kestää epäonnistumiset. Se pysää upeasti "seis"-kehotuksesta, mutta namppahin ku on sen verran suuri, että ei meinaa tassujen liima pitää siinä seisoessa. Jouduin tänään sanomaan "oho" ja uusi yritys meni upeasti, tassuliima piti ja namiakin tuli. :oD Ei tehdä edes päivittäin, joten uskomattoman hienosti Rokuli nuo kaikki jutut muistaa eikä sekota just lainkaan. Mistähän saataisiin tehoja ja reippauksia laiska-matteen!? Onneks nyt koklataan pitää joka viikonloppu nuo meen sekaharkat, jospa siitä innostusta. :o)