Aloin vähitellen antaa Pipan olla metsällä enempi ja enempi auki, ja nyt se saa olla koko aika hihnatta. Muutaman kerran oon miettinyt, onko oikea käsi jäykkä, ehkä tai sitten mää luulotautinen. :o) Ihan hyvältä siis näyttää. Koulua on enää jäljellä puolisentoista viikkoa, sitten joulu sujahtaa tuosta noin ja sen jälkeen Ventelä tutkii plikan käpäläistassun. Toisaalta odotan kovasti pääsyä sinne, toisaalta pelkään. Rokin niveliä jännitä pal lainkaan, kun tuo Pipsulainen suurempi huolenaihe. Rokki kyllä juoksee niin nautinnollisesti, että ihme, jos sillä on pahaa vikaa nivelissä.

Tehdään kaksi kunnon pitkää lenkkiä päivittäin, joskus enempikin. Aamulla hihnassa, pidän nassit perässä ja kävellään kevyen liikenteen väylää. Rokki suhtautuu onneks autoihin jo hiukka lunkimmin. Mun tarvii olla tosi rauhallinen, käden pitää heilua rennosti Rokin puolella, selkä suorana, hymy naamalla, kuuluva rauhallinen hengitys. Aika paljon pitää keskittyä autojen ohittaessa, mut kyllä tää tästä. :o)

Pippa karkasi jäneksen perään. Mulla pimahti, karkotin sen laumasta. Sanoin tosi rumasti, raasu melkein jäykisty kauhusta. Rokki teki saman lintujen perään eilen. Karkotin pikkumiehen, joka ei millään meinannut tajuta mun ärhentämistä. Lopulta se jäi reppana metsään seisomaan onnettoman hyljätyn näköisenä. Saivat pienen sekunnin kärvistellä karkotuksen jälkeen, ja että ne oli kilttejä ja nöyriä mun pyytäessä ne takas porukkaan, eri päivinä siis tälleen niille julmailin. Otan nyt tuon tavaksi. Mahtoikohan siitä olla hyötyä! Tänään Pippa kirmasi johonkin kauas ja Rokki perään, karjaisin ei ja iloisen luoksetulokutsun, ja saman tien kaks kiihtynyttä karvanassia saapui. :o) Voi olla, että ne olis vaan lähteneet leikkimään, juoksemaan ison kaarteen, mutta ainakin kuvittelen olleen valintatilanne, ja ne valkkas mut. :oD

Messariin on enää vajaa viikko, apua. Keskustelupalstan perusteella veikkaan, että Rokin luokassa on ehkä viis koiraa, ahdasta tulee. Tein jo ostoslistaakin, pankrotti! Hankin karvahousuille Gentle Leader -kuonopannat, joita myy symppis ja showlink. Koitan saada ne rennomiksi hihnakoiriksi, sillä viime aikoina Rokki on hiukan vetänyt hihnassa, Pippa tohtoisi pöhistä koirille ja kummallakin häntä karrella. Tänään metsällä Rokki vilkaisi mua, ku kutsuin, et oota hetki mää haistan tän puun eka. :o/ Toivon saavani nassit vähän nöyremmiksi, jolloin ehkä jäneksiäkin jahdattaisiin harvemmin. koitan siis muokata olemustani auktoriteettisemmaksi ja energisemmäksi. :o)

Lopetin kokonaan koirusten ruokkimisen illalla. Nyt annan siis aamulla tirauksen nappuloita, kunnon lorauksen piimää, b-tippoja, mg- ja c-pitoista vihreää jauhetta, Pipalle msm:ää ja kummallekin vielä valkosipulitabletit, tarvittaessa maitohappobakteeria. Lenkillä saavat yhteensä pienen taskullisen nappulaa ja ehkä jotain parempaa namppaa. Iltaruoka pitää ansaita! Sisätottelevaisuudella ja aktivointipeleistä ovat kuononaamat saaneet nappulansa viime päivinä. Illat on tän ansiosta rauhoittuneet kivasti. :o) Aiemmin mun haukotus tai venyttely tai koirain vilkaisu saattoi niitten mielestä luvat ruokaa, ja juoksivat kiihkeästi jonossa keittiöön.

Mulla on nyt kova lukuhimo päällä. Koirakuiskaaja oli ihan ykkönen, nyt luen monennetta kertaa Patricia B. McDonnellin Hihnan toisessa päässä. Tein Canikseen kammottavan ison kirjatilauksen, kunpa ne tulis pian. ;oD