Mentiin aamukymmeneksi WeCAn hallille, jossa Jetan ohjauksessa saatiin tehdä melkoisen mahdotonta rataa. Miten ihmeessä ihmiset muistavat nuo radat, ei kyllä onnaa multa :o/

Kaikkinensa tuntui, että meillä yhteistyö pelasi hyvin, mutta kun yritin kiirehtiä tai muutoin hosua, tuli virheitä. Nyt tajuan, mitä on jaakotus, ja saatiin jopa tehtyä se pariin kohtaan rataa :o) Flippi pitäisi vielä ymmärtää, ehkä ensi kerralla. Pippa oli tosi hyvin kuulolla, ei alkanut hyppiä mua päin vaikka sössin. Muutaman kerran vaan oletin sen menevän tai jätin pupsin selän taa, ansaitsis hömpyläinen selkeämpää ohjausta. Monet kohdat saatiin sujumaan, kontaktiesteillä oli yks ylösmeno ilman pysäystä, siihen sanoin öppöppöö ja pyysin pois. Osasin sanoa spoivasti, sillä nassi alkoi tehdä hienot ylösmenot :o) Kerran mun ohjaus oli epäselvää A:n alhaalla, lähti siitä ilma lupaa. Uusiksi ja tarkalla odota-kehotuksella jätin siihen odottamaan ja palkkasin. Muuten kontaktit hienoja, en ahdistellut pupulaista pahasti, koska sekä ylös- että alasmenot nopeita ja oikeapaikkaisia :o) Jee! Melkein saatiin täydelliset kontaktit kimuranttiin rataan :oD Maininnan arvoinen asia on, että yksikään rima ei tippunut ;oD  (Rimat ei kyllä olleet tapissa, en halua turhaa revitystä talvella vaikkei ees pakkanen.) Ihan sikahyvän harkan Jetta piti meille, kiitos hälle :o)

Kotona huilittiin pari tuntia ja sitten Panikseen Ninjan luo. Milla ystävällisesti tarjoutui tekemään meille tunnarin. Rauhallista haistelua ja ehkä aavistuksen turhan rauhallinen palautus. Tärkeintä oli tuo hyvä nenätyö! Ei väliä puolilaiskalla palautuksella, sillä Pippa oli varsin väsynyt. Komiasti nassi siis toi oman, vaikka edellisestä tunnarista taitaa olla jokunen kuukausi :o)