Aamulenkin yhteydessä oltiin kentällä hetkinen. Eilen satuin suojakelillä muistamaan siirtää agihyppyesteitten rimankannattimet oikeille kohdille, eivät silloin siis olleet jäässä. Pippa siis sai hypellä hyppytekniikkarataa. Ilmeisesti hangen tai raskaan alustan takia sillä ei ollut pienintäkään hinkua hypätä kahden viimeisen esteen yli superpitkällä loikalla, vaan nätisti keskittyi kauniisiin hallittuihin pikkuloikkiin.

Lisäksi tehtiin kepeille menoja, ihan ok meni, jokunen väärään väliin puikahtaminen pääsi tapahtumaan. Ja muutama hyppy tehtiin ihan Pipan innostuksen takia ;o)

Eteenmenossa taas mokailin. Vieläkään en ole tehnyt tarkkoja suunnitelmia, ja taas tein turhan vaikean harjoituksen :o( Raskaassa hangessa juokseminen taisi olla osasyynä, se vähän söi innokkaan koikun motivaatiota ja fiksu Pippa valitsi kerran vähälumisemman kohdan, eikä näin edennyt suoraan. Viimeiseksi sain tehtyä sopivan harjoituksen, eli se sujui siis mallikkaasti ;oD

Haukkuminen oli tänään hyvää. Pippa ei pakittanut niin kovasti, taisi tämäkin johtua lumihangesta ;o)