Koulussa pitää kiirettä. Pipan kanssa on treenailtu tottelevaisuutta päivittäin, ja kun aika ei riitä kaikkeen, tingin blogiin kirjoittamisesta. Treeneistä ei sen erikoisempaa, mennyt tavalliseen tapaan, ei suuria läpimurtoja eikä mulla pahoja hölmöilyjä.

Tänään lauantaina panin Pipan korvaan viimeiset tipat. Maanantaina on kontrollikäynti Sipilällä. Mun mielestä nassin korva on täysin kunnossa.

Oltiin Aussie Openissa. Viralliseen näyttelyyn ei voisi tuon korvadopingin takia mennä, mutta koska Pippa kunnossa, mentiin tähän epäviralliseen. Meillä oli mukana siskonpoika Onni ja Kaisa. Onni on ihanan rauhallinen, ja matkustus sujui ongelmitta. Ei tohtinut mun pöhköpääni alkaa murinoida pikkuiselle. Näyttelypaikalla nähtiin paljon tuttuja ja ekaa kertaa toinen siskonpoika Pompom, suloinen sekin, vaikka pentupöhköyttä riitti :o) Kehässä Pippa käyttäytyi hienosti, tuomari arvioi seuraavasti: Body's a bit long for the height. Lenght of muzzle to back skull good but could use a bit more nuzzle and fill under the eyes. Front movement good. Very good temperament. Pippa on siis pikäkroppainen puikelonaama, just täydellinen mun makuun ;oD Tuomari ei ollut samaa mieltä, sijoitetut koirat oli kaikki varsin erilaisia ku Pippaliini.

Kehän jälkeen mentiin silmäpeilaukseen. Tähän kohtaan sopii lainata kommentti Ionescon kirjasta Rhinocéros "mille fois merde" :o( Jos ymmärrän silmätarkastuslausunnon oikein, niin Pippa sai terveen paperit, sillä joka sairauden kohdalle raksittu terve. Mutta kuvaileviin kommentteihin lääkäri kirjoitti lasiaisvuoto pupilla-aukon rihma yli etukammion. klo 10 vas. silmässä. Jos aussie olis linssiluksaatiorotu, tää olis erittäin huolestuttavaa. Olis kuulemma esiaste. Linssi on kiinnittynyt jotenkin väärin. Pahimmassa tapauksessa linssi irtoaa ja pitää leikata pois, vaarana sairaudessa on sokeutuminen. Hyvässä tapauksessa se vaan on tollanen eikä vaikuta yhtään mihinkään. Etsin sairaudesta tietoa, jotain löytyikin. Sen verran vakavalta vaikuttaa, että Pippa alkaa vuosittain käydä tarkastuttamassa silmät, ja mun täytyy pitää vasenta silmää silmällä, että huomattas mahdolliset muutokset heti. Silmätarkista jatkettiin pisteelle, jossa annettiin verinäyte dna-tutkimukseen, jokin kaihitutkimus on ainakin meneillään. Pippa oli kaikkien hommeleitten ajan oikein reipas ja kiltti ;oD