Mitä suurta ei edelleenkään oo tahty tai tapahtunut. Säät ovat sellaiset, että metsissä on ihana kulkea, kun lumi valaisee, mutta siellä täällä on lumen alla vettä ja kengät märkinä. Tänään käväistiin jälleen Onnin kanssa lenkillä, mukavaa oli :o)

Rentouttamisharjoituksia jatketaan, tosin vähän laiskalla aikataululla. En olis ikinä uskonbut Pipan istuvan paikallaan olohuoneessa, kun lähden eteiseen, avaan oven ja soitan ovikelloa. Yleensähän höynäkoira tekee  ovikellosta hälytyksen ääntä säästämättä :o) Jospas saatais tehtyä koko rentouttamisjuttu läpi, ku näin mahtavasti nassi istua tönöttää häiriöistä välittämättä.

Reenailtu on kertaalleen Hossussa agikontakteja ja keppejä, nyt ei mennyt niin nappiin, mutta hyvin kuitenkin. Tottelevaisuusohjelmassa Pipalla on ollut kivaa seuraamista ja eteenmenoa. Pitäs tehdä pitkästä aikaa ruutua ja joku apuri, jos saatais, olis hyvä koklata tunnaria pitkästä aikaa. Mainittakoon supervaikea paikallapysyminen (ei varsinaisilla käskyillä vaan "heikommilla" eli "käy ja odottaa" mun yrittäessä kuvata Onnia. Pariin otteeseen Pip nousi, mutta lopulta pysyi tosi hienosti, vieno vinkumatyylisen sivuäänen mua  pienesti kiusatessa.

Meillä on ohjelmassa ylihuomenna agiharkka ja tokoa pitäs tehdä, sillä pentusen tuloon on enää reilu viikko. Sain Salmelta vahvistuksen, että 16.2. passaa. Pistin blogin reunaan taas jonkinmoisen kalenterin, jossa näyttäisi olevan ihan hirveästi agikisoja. Kaipa niitä siitä tippuu pois. Tokoja pitäs löyttää kaks täksi kesäksi ja yritetään taas päästä jälkikokeeseen (jospa kolmas kesä yritystä jo tuottais tulosta ;o).). Myös silmätarkkiin pitäs Pippurin päästä. Porissa lie joukkotarkistus 5.4. ja Raumalla 19.4. Tutkaillaan tilannetta. Poronen päässee kans ekan kerran tutkituttamaan simmunsa.