Laiskuus iski ja jäi treenien kirjaaminen. Koitan muistella parin päivän aikana tehtyjä juttuja lyhyesti.

Eteenmenon ohjeita luin Pipa Pärssisen tokovihkosesta. Päätin siirtää harjoitukset pois kentältä ja yritetään luoda Pipalle tosi vahva motivaatio irtaantumiseen. Olen aina pakkasilmoilla tiputtanut hanskaa ja lähettänyt Pipan hakemaan sen. Jatkan samaa, mutta lisään tähän vinkkikuiskauksen, jonka lyhensin pelkäksi "patuu", jonka sanon pariin kertaan ja näytän pienesti suuntaa. Joko kävellään tai ollaan paikallamme, ja katsekontaktista annan kehotuksen "eteen" ja näytän käsimerkin. Pippa irtoaa loistavasti ja menee melkoista vauhtia ;oD Olen jättänyt patukan tai narun taaksemme ja lähettänyt sen "hajujälkeämme" pitkin takaisin. Ollaan myös tehty kierros, jolloin olen lähettänyt nassikan oletetulle patulle pitkin tietä, jossa ei olla kuljettu vielä. Joskus näytän pudottamisen, useimmiten teen sen salaa (jos pystyn, Pip pitää mua silmällä tosi tarkasti :o) ). Pyritään tekemään muutama harjoituskerta joka päivä. Tällä hetkellä sujuu hienosti!! Jatketaan jonkin aikaa näin, että saadaan paljon onnistumisia, ja sitten vasta siirrytään takaisin kentälle, koitan malttaa tehdä minimaalisin askelin tämän eteenmenon.

Liikkestä jättöjä on tehty joitain kertoja. Istuminen ja makaaminen eivät ole kivoja, jos on kylmä maa ja pakkasta parikymmentä. Keskitytään siis pieneen liikkenpätkään ja runsaaseen leikkiin ;o) Luoksetulon liimaantimista myös varmaan päivittäin on tullut tehtyä. Tätä tehdään siksi niin hirveästi, että pöhköminä aloitin yhdessä vaiheessa kaikki tokojutut ja agilityt perusasennosta ja tehtiin hirveästi seuraamista, ja Pip päätti tarjota tuota kannattavaa asentoa myös luoksetuloon ja noutamiseen. Nyt siis tehdään eteenliimaantumisesta jotain superhienoa ja palkitsevaa :o)

Eilen rankan Espoon reisun jälkeen oltiin kotona, tein jotain netissä ja Pip alkoi narista. Nousin ylös ja kysyin, mitä Pip haluaa. Se tuli upeasti perusasentoon ja tuijotti siihen malliin, että nyt tehdään jotain kivaa ;o) Eihän siinä voi tehdä muuta kuin liittyä treeniin. Siis pari metriä seuraamista, eteenliimantumista ja kaukkareita. Kaukkarit on tätä nykyä hienot, onkohan Pip laittanut takakäpäläisiin liimaa, kun niin hienosti pysyvät paikoillaan, tosin tehdään ihan pieneltä etäisyydeltä ;oD Pienen treenisession jälkeen tyytyväinen koiruus meni onnellisena soffalle :o) Ihana lellivauvani.

Ulkona on harjoiteltu myös kaukkareita ja haukkumista. Pakitus jatkuu. Agikentällä on kepit sopivasti saatavilla, joten pakkohan niitä on silloin tällöin käydä tekemässä ;o)

Tarkoitus jatkaa eteenmenon opettelua ja "eteen"-sanan motivointia. Merkki ja ruutu pitäisi muistaa ottaa silloin tällöin, jos käydään kentällä tai muulla aukealla paikalla.

Lämpötila hiukan vaikeuttaa harjoittelua, mutta eilen onneksi laski aika sopivaan lämpötilaan ja tulevalla viikolla näyttäisi olevan ihan suotuisat olosuhteet harkata, jos ilmatieteen laitokseen on uskominen. Ehkä jopa lähdemme hölkkäämään tai sivakoimiin suksilla :o)