Rokin näytelmäkäynnin ja Ihku-treffien välillä mentiin Pipan kanssa Hossuun ja tehtiin tottelevaisuutta pitkän kaavan mukaan, liian pitkään tehtiin.

Alkulämmittelykävelyllä vietiin Patu kentän päähän. Palailtiin auton likelle ja aloitettiin liikkeestä maahanmenolla ja istumisella. Pips oli unohtanut makaamisen!! Muutama kerta muisteltiin, niin alkoi sujua vanhaan malliin :o) Sitten eteenmeno: parin askeleen kontaktin jälkeen lähetin Pipan kohti patukkaa, loistava koiksunen. Sen jälkeen alkoi epäonnistunut osuus :o/ Metrisen yli nouto kaunis, mutta sitten A-noudolle Pips karkasi! Olin niin yllättynyt, et pääsi  Menetin ihan malttini, huusin Pipan pois kentältä (varmaan viis "mene pois"-karjaisua :o( ) ja menin pariksi minuutiksi reunalle istuskelemaan. Kun luulin rauhoittuneeni, otettiin taas metrisen yli nouto, pieni kosketus palatessa muuten upea ja taas A epäonnistui, karkasi muutaman askeleen. Nyt rankaisn Pippaa pyytämällä sen istumaan kun heitin varmaan viis kertaa kapulan yli A:n. Kehuin, sillä pysyi hienosti ja rauhallisesti. Sitten tehtiin onnistunut A-nouto ;oD On tuo pöhkö koiruus, lienee 52-senttinen ja ihan himona haluaa mennä metrisen ja korkean A:n. Miksi tällaistä ärsyttävää tapahtui? Jälkikäteen mietittynä voi löytyä parikin syytä. Yritetään mahtua 14.6.-jälkikokeeseen ja siks vähennän palkkausta. Ruokahan rauhoittaa, ni jospa namin saamatta jättämisestä kertyi tuo ylikiihkeys ja liika himo noutaa. Lisäksi kokeilin ensikertaa heittää kapulan yläkautta. Kroppa on siinä aikalai eri tavalla, voipi häiritä pientä plikkaa. Heittäminen muuten onnas hyvin, yks vähän vinoon muuten kaik hyviä.

Sitten laitin Pipsun paikallamakuuseen ja tein ruudun. Makasi nätisti ja mentiin aloituskohtaan. Merkille Pupsi meni tosi kauniisti :o) mutta ruutuun mennessä alkoi jarruttaa liian ajoissa, jäi eturajalle. Siispä hölmö-Maria teki miljoona toistoa, onneks sentään saatiin loppuun hyviä ja tajusin lopettaa. Mun heittäminen on niin epävarmaa, että en voi heittää palkkaa ruudun yli, että sais etenemään kunnolla. Vein frisbeen ruudun taa, ja se toimi ok. Tuota täytyy miettiä, nyt ajtuksena olis pistää ruutuun kosketusalusta eli palata taaksepäin. Sitten ohjattu nouto. Oltiin tehty ennen ruutuun menoa merkki muutaman kerran, nätti. Nyt Pipsu istuskeli mun viedessä merkin ja kapulat. Raasu-parka otti painetta mun hölmöstä käytöksestä eikä lähtenyt eka pyytämällä merkille. Tokasta meni, kehuin ja pyysin, pientä hillumista palkaksi. Toisella lähettämällä hieno merkki, en lähettänyt kapulalle vaan menin merkille antamaan pussillisen kissanruokaa ;o) Yhteenveto Pippa kuumuudesta huolimatta suht hyvä, mun käytös ei hyvä. Pitä suunnitella jutut tarkemmin ja kattoa, jos päästäs käymään TVA:n harkoissa, kun alkaa kesä. Jospa saatas homma toimimaan paremmin. Yhdessä välissä palkkasin saalisleikillä, heinot patukan perään juoksut, hyvä "keinutus", mut olin unohtanut panna piuhan plikan kaulaan ni loppu jäi puutteelliseks, ehkä ens kerralla muistan :o) Pieni kävely, sitten hypättiin auton ja lähdettiin jatkamaan kävelyä joen rantaan, missä Pippuri sai kahlata ja viilennellä itteäs oikein kunnolla ;oD