Väärä hälytys, ei loppunutkaan Rokin tuskat vaan melkeimpä pahenemaan päin. Eilen nähtiin lenkillä syyllinen eli Henni-hoffi, mutta sillä pitäisi kai olla jo vähitellen loppumassa. Tänään aamulla Roks kitinöi koko kävelylenkin. Ajattelin jo, että portsussa on  jotain vikaa ja kipeyttä. Roksuhan ei ole autoilijakoiratyuyppiä ja tänään se oli Tampereella mukana, ni nyt on ihan sippi ja hiljainen poika nukuskelemassa työpäydän alla. :o) Uusi Ronspun hölmöys on pistää korvat hyljeasentoon, hypätä mua päin ja koittaa ottaa hanska supertiukalla otteella etuhampaitten väliin. Siitä se sitten alkaapi raisun taisteluleikin. :o) Mutta täähän tehdään vain lenkiltä kotiin palatessa, ei esimerkiks missään reeneissä. ;o)

Pipalla oli aika eläinlääkäri Jaana Kekille. Pientä jumia oli jossain, mutta pääosin koiruus ok. :o) Mun koirankämmenkäsittelyt olivat tehonneet, Pipan käpäläistassut olivat nyt normaalit eikä enää "elottoman jäykät". Sille pantiin taas paljon neuloja pääosin sellaisiin yleisvaikuttaviin pisteisiin ja lisäks sellaisiin, joilla vois olla vaikutusta oikeaan etujalkaan. En perunut ensi tiistaina olevaa aikaa, jotta saadaan lisäneulottelua silloin. :o) Oikean lavan seutu pitäis saada liikkuvammaksi, sain käsittelyohjeita sitä varten, mutta hiukan vaikealta tuntuu. Tarvii katsoa lihashuoltokirjastakin, jos sais muistutusta tai muistutusta oikeista käsien paikoista. Pips taas nukahti lattialle, mutta teki melkein voltteja, ku lääkäri lopuks antoi pari namia. :oP Kotimatkan nassi halus olla kartanlukijana ja nukkui suloisella koirankeräsellä. :o) Nyt koitan panna sille vilttiä päälle, mutta Pips tirsaa mieluummin ilman.

Huomenna on Roksutilla agireenit ja pitkästä aikaa saadaan kaveriksi Tyty. :oD

Loppuun ruokamaininta. Rokille ei kovin hyvin nyt maistu mistäköhän syystä kitinämies puolinirsoilee. ;o) Avasin biomillin, josta koirustimille kädestä muutama napu. Rokki sanoi ensin, ettei se ole ruokaa.  Pippa söi ahmattityylisesti. :oP Rokkikin alkoi pureksia ja panin muutaman desin vanhan nappulan joukkoon. Vähitellen lisään sitä. Niin vähän kuivaruokaa meillä kuluu, että en tällä meiningillä uskalla 15-kiloista edes harkita, rasvahan siitä jo härskiintyisi, ku liian pitkään säkki auki. Ei mitään vatsareagointeja muutamaan uuteen nappulaan, katsotaan sitten ku saavat pelkkää uutta.