Hiukan laiskaa meillä on ollut tänään. Aamulla koirusia kiinnosti kovin ruuat, kun kannoin kaikki pakasteet varastoon ja sulatin pakastimen. :oP Sieltä löytyi ikivanhat kalafileet, jotka paistettiin koirusien huomiseen aamuruokaan. ;oP Nyt on tilaa hankkia luita ja broiskun sydämiä pakkaseen. :o)

Tänään ollaan tehty pari suht pitkää kävelyä, taas kevyen liikenteen väylillä. Liikennettä on niin vähän, että Pip on saanut olla irti. Roku on saanut olla 8-metrisessä flexissään aika vapaasti, kun on niukkavirtsisempi alue, muutoin aika tarkasti valvonnassa. Se on ihan uskomattoman hienposti rohkaistunut autojen suhteen. Vuosi sitten se hyppäsi paniikissa tien reunaan, jos auto meni liki. Sen piti saada kunnon etäisyys, niin tunti olonsa turvalliseksi. Tehtiin paljon työtä totuttamiseksi, mutta aina pakkas tulemaan takapakkia. Luovutin homman ja päätin, että olkoot ja pelätkööt. Nyt kun alettiin Pipan tassun takia käydä harvoin metsässä ja joudutaan olemaan teillä, on Roks ihan ku eri koira. Vieraat ihmiset ei huomaa siinä mitään, mutta mää tietty huomaan sen olemuksessa pientä varautuneisuutta auton ollessa liki. Porostin ei oo rento, mut ehkä vuoden päästä se jo ottaa autot ihan lunkisti. :o)

Roks on harkannut keppiä, seuraamista (kymmenisen kertaa, monta naksausta, kontakti ei tänään paras), eteen liimautumista (viisi, hienoja)  ja kaikkia jättöjä (ei kertaakaan sekaisin ja tarkat suorat pysäykset :o), tosin seinä aika lähellä). Romppanen oli tosi innokas, vaikka muuten on nukuskellut pitkän päivän.

Pippa teki tanssiliikkeitä. Huomenna onneks on tunti, sillä oon alkanut epäillä, että  jokin läksy on kokonaan unohtunut. Mun pitää ottaa tunnille vihko mukaan ja kirjata sinne. Siksakki on editynyt mun mielestä huimasti. :oD En koita sohia enää keppien kanssa, että Pip rauhallisempi. Kivasti se ettii seuraavan askeleen, tosin oon avustavasti pikkasen vinossa. Taidettiin tehdä kolmesti. Takajaloilla seisomisessa se pysyy minihetken. Mua vähän jännittää se, sillä meen tuurilla siitä menee jokin Pippaliinin selän  osa jumiin. Koitetaan pitää toistomäärä kohtuudessa, kymmenenisen toistoa. Pyörimistä Pip kyllä tekee kivasti ja ite melkein muistan kädet ja suunnat, mutta tars saada aussikka pyörähtelemään kauempana. Aidan takana? Jalkain välissä kävely sujuu, tosin en tiedä onko kävelyä vai nami vaanimista. ;o) Pakituskin menee. :o) Se tikkas taas mua käteen namppaa houniessaan, kinnisteli jonkin aikaa. Se on niin hulluna namien perään, et jos multa tipahtaa, ni varmaan kaatuisin, jos se törmäis muhun nappulan perään ryykästessään, apua. Huomenna onneks saadaan taas uutta vinkkiä. ;OD

Roksulla on näyttely 3.4. Sen karva vaikuttais nyt olevan jo ihan irti. :o/ 2.5. ja 9.5. näyttelyt taitaa olla ihan mahdottomat, pitää poistaa ne tuolta suunnitelmista. Koitan poppaskonstina antaa portsulle biotiinia ja lohiöljyä joka aamu, jos vaikka vahingossa vaikuttais ja jokunen karva säilyis.