Tänään ollaan toivuttu viikonlopun reisusta. Koirustimet ovat pääosin nukuskelleet. Aamupäivällä otettiin takapihalla naksuttelua niin, että koitan saada kaikki neljä tassua pahvilaatikkoon. Kummankin kanssa onnistui. :oD Sain jopa naksutettua muutamia kertoja pysymisestä. :oD Siispä lähdettiin hakemaan vetolaatikkoa, jonka Suvi meille lupasi. Laatikko on pikkasen leveä ja aika pitkä, 36cm x 58cm, joten mun koirat mahtuu sen päälle aika kivasti. :o) Saan mää naksuttelijakin välistä onnistumisia, ku on aavistuksen isompi laatikko ku Lotta Vuorelalla. ;o) Aloitettiin siis 2on2off-kontaktiharkka Trkmanin laatikkomenetelmällä. Pippa on tappavan nopea ja mää hukassa, mutta sain sen jotenkin naksutettua laatikon päälle. :o) Eka sessio venähti liian pitkäksi ja koira kuumui hulluksi, mutta toka oli hallitumpi ja paljon lyhyempi eli siis onnistunut. Täytyy panna käteen tusinan verran nameja ja samanmoinen pino odottamaan, ja sitä pitemmäksi ei saa venyä. En pysty millään olemaan kyykyssä laatikon vieressä, koiruus menee ihan sekaisin. Olen seisaallani, niin nassikka hiukan pystyy keskittymään. Jos laatikko on mun vasemmalla puolla, homma aika ok, mutta oikealla puolella olevalle laatikolle liki mahdoton mennä, kun Pipsi kääntyymua kohti. Koitan jatkaa kummankin puolen toistoja. Namin annan välistä vahingossa kädestä, ku aion laittaa sen eteen maahan, että saisin koiskun irti namikädestä. Rokki teki myös ihan onnistuneesti, ja innostuipa sekin niin kunnolla, ettei tassut enää pysyneet paikallaan. Rokin kumpikin sessio oli ok-pituinen. Takapihalla homma oli hiukan hidasta sen etsiessä namia maasta ruohikon joukosta. Rokin kanssa ei sais tulla lainkaan nami kädestä, että portsu oikeasti tekis tuon itsenäisesti. Jatkamme harjoituksia, ja mua mietityttää, milleen asetan kriteerin, että into säilyy muttei tästä tuu liian vaikeaa. Seuraava sessio vielä oltava neljä tassua laatikon päälle, että toiminnosta tulee todella varma ennen, ku aletaan ottaa 2on2off-asentoa.