Koska Pispu on joutunut luopumaan agilitystä, koitetaan löytää kivoja korvikeharrastuksia. HPSH tai oikeastaan Johanna järkkäsi mejä-kurssin, jonka piti Petra Korpela (Köyliöstä kait). Perjantai-iltana saimme kuulla luennon, jossa kuultiin verijälkijutut teoriassa. Miten jälki tehdään, mitä kokeessa tapahtuu sun sellaista.

Launataina mentiin Koirakorventien varteen, missä oli saatu lupa käyttää maastoja. Ensin Petra näytti yhden jäljen tekemisen. Yleensä ne tehdään pareittain. Ensin suunnistetaan ja merkataan. Sama jälki kävellään uudelleen, ja nyt merkkien tilalle piilomerkit, joiden avulla jäljen opas kertoo tuomarille, onko koira jäljillä. Tällä toisella kululla tulee viimeisenä verinen sieni. Verijäljellä on makuita, joissa lisätään verta ja potkitaan maa rikki. Meidän jäljet eivät olleet kisapituisia, vaan 300 metriä. 100 metriä pois tieltä, sitten makuukohta josta suora kulma oikealle tai vasemmalle. Ja taas 100 metriä ja makaus ja suora kulma samaan suuntaan ja siitä 100 metrin paluu tielle. Nämä jäljet jätettiin ajattaviksi seuraavana päivänä.

Tänään sunnuntaina mentiin aamusti samaan paikkaan. Alkuhjeistuksien jälkeen pääsivät koirat nenätöihin. Pippa ajoi ekan jäljen ja oltiin koko konkkaronkka sen perässä. Tai siis mää kuusmetrisen piuhan päässä, pari metriä musta tuomari ja opas. Sen perässä vielä muut.

Pippaliini ei ihan tajunnut hommaa. Innokkaasti se lähti, mutta ei oikein tuntunut löytävän etsimäänsä. Se oli epävarma ja tuli koko aika kysymään multa, mitä nyt. Mun olis pitänyt vaan olla ja antaa sen alkaa hommiin, mut pakkasin puhua sille. Muutamaan otteeseen se ihan kuin jäljesti, mut ei lainkaan samalla meiningillä mitä pk-jälkeä. Se taisi olla aika paineessa, läähätti kovin. Kehuin sitä, mut silti epävarma. Ei se sentään alkanut syödä peurankakkaa, jota oli kauheasti. Useamman kerran se hamusi pois jäljeltä ja näytin sille paikan, mistä lähteä uusiks liikkeelle. Lopuks kuitenkin löydettiin peuran sorkka ja nautittiin sen likellä pussillinen kissojen lohiherkkupussillinen. :o) Ei siis ihan onnannut, mutta ei silti luovuteta. Meinaan tehdä sille lyhyitä suoria, mistä tulee hyvä palkka, että saan vahvistettua veren haistamista. Se on kumminkin viis vuotta ajanut ihmisjälkeä, ni ymmärrettävää, ettei tällainen uusi ja vielä varsin haastavassa maastossa onnistunut lainkaan hyvin. Ohjeita saatiin Petralta paljon ja pieni porukka alkaa reenailla kimpassa, joten saas nähdä, tuleeko verijälestä Pispulaiselle uus harrastus. :O) Harmittava juttu tässä on, että verijälkeä ei saa tuosta vaan mennä tekemään johonkin metsään. Se rinnastetaan metsästämiseen ja on oltava lupa harkata metsässä.

Itse oli "oppaana" Suville ja Tytylle. Pieni sipu teki alkukankeuden ja tuulen pyörteiden sekoittaman kohdan jälkeen varisn mallikasta haistotyötä elämänsä ensijäljellä! Kaksi porokoiraa ja yksi hoffi tekivät kuulöemma melkoisen hienot suoritukset ja olisivat kuulemma aikas pienellä harkalla valmiita kokeeseen. :o) Kiitokset hyvästä kurssista Petralle, Johannalle sekä muille kurssilaisille, mielenkiintoista oli! ;oD