Yllättävän hyvin meillä jo alkaa sujua :o) Murinaa kyllä kuuluu ja Pippa sanoi Rokille selvästi, ettei hännästä oteta kiinni. Ihan kuin ne olisivat olleet yhdessä juoksentelemassa noissa alla olevissa kuvissa :o) Rokkihan ihannoi Pippaa ihan hirveästi, haluaisi seurata, kunpa tuo Pippaliini pian adoptoisi pikkuliinin.

Jääkiekkokaukalon ääni ei hetkauta Rokkia vähääkään. Tai eka ääni saa sen kuuntelemaan, mistä se tuli, mutta sen jälkeen jatkuu puuhat. Käytiin pennun kanssa kahdestaan tädin luona (kotiutunut sairaalasta ja nyt menee hyvin :o) ) ja siellä oli myös serkun perhettä. Reipas pikkumies oli innoissaan ja tervehti kaikkia. Kun välistä mentiin pisulle, astui Rokki johonkin, missä toinen etujalka kai nuljahti. Se ontui sitä ja pelästyin. Ei kestänyt onneksi kauaa :o) Tuommoisen järkytyksen jälkeen piti vaavin mennä nukkumaan ja herättyään hiukan kevitti jalkaa ja sitten pian normaali. Ja mehän siis mentiin tädin luo autolla ja se meni hyvin turvavöissä. Ja meillä kävi yks kaveri kylässä, sekin meni hienosti.

Rokki pissaa tosi taajaan. Leikkiessään useamman kerran tunnissa ja jo mietin, onko sillä tulehdus. Se kuitenkin pystyy rauhallisena ollessaan pidättämään pikkusen  päälle kaks tuntia, joten kunnossa lie. Se ei ihan tajua, että olisi toivottava pissata vain ulos. Sisällä jos tulee hätä, kyykkää se lähimmälle matolle. Joka päivä on tullut parit pisut sisään ja muut kaikki ulos.

Harjoiteltu on luoksetulemista, ja ihan ku se ymärtäis nimensä ;o) Luultavasti ei vielä, mutta reippaasti se tulee. Katsekontaktia se tarjoaa upeasti, tosin ensin pitää kokeilla saada nami voimatoimin. Hihnassa kävely menee aivan upeasti :o)

Pipan kanssa oltiin tänään kahdesti kaksistaan metsällä. Pippa muutoin toiveikkaana joka kerta radan varressa pissityksen jälkeen sisälle tultaessa tuijottaa autoa ja mua "mennään kahdestaan" -ilmeellä ;o) Tänään Pipan laatuajalla tehtiin taas hiukan tottelevaisuutta, kivasti meni. Seuraamista, pysähdyksiä, pakitusta, eteenmenoa, luoksetulon liimautumista ja kepin etsimistä. Ja narulla leikittiin melkein urakalla ;o)