Mun olo on ankea, aivastelen, yskin, kurkku on karhea ja nenänahka kiristää niistämisen takia. Lyhyitä käyntejä vain ulkona. Pippa pääsi tekemään villasukkatokoa. ;o) Siltä onnistui kaikki ja sukka on taas hengetön. Tarvis alkaa tehdä ruutua, ohjattua ja tunnariakin sekä koklata, ilettääkö metallikapula karvanassia.

Rokki pääsi elämäs ekaa kertaa vionttikoirien maastojuoksuharkkoihin juoksemaan. Viime vuonna se vaan odotteli autossa Pispun juostessa. Tehtiin noin puolen tunnin lämmittelylenkki. Roksu oli kolmentena vuorossa. Se näki kahden ekan startit, mut ei kuumentunut lainkaan pippatyyliin. Epäilin, kiinnostuuko ensinkään vieheestä. Hullutin sitä ensin ravistelemalla muovipussiviehettä, jolloin se kiinnostui kovinkin. Mentiin aloituskohdalle, osoitin sille viehettä. Mietin jo haastaako mua leikkimään vai hinkuuko vieheelle. Viehe lähti matkaan ja niin lähti Rokkikin. ;oD Sen tyyli oli puoliepävärmanoloinen ja se näytti hiukkasen hitaalta vinttikoiriin verrattuna. Mutta pieni porostin juoksi hienosti loppuun asti ja tuli muovipussivieheen luo. Ravistin viehettä hiukan ja Rokki ravisti sen ihan kuoliaaksi asti(?). ;o) Palautettiin viehe eli käveltiin reitti takaisin, toisin sanoen kannettiin saalis kotiin. ;o) Rokki oli eritaitava piksu! Listalle oli ilmoitettu 17 vinttikoiraa (tai kisoihin osallistumisoikeuden omaavan rodun koiraa) ja yks urhea poronen. ;o) Toivottavasti meille sopii mennä kahden viikon pääsät taas. Hirvireitti muuten oli tuosta paikasta alle kymmenen minuutin kävelymatkan päässä. ;o)