Heräsin hirveän myöhään, ja sitten olikin niin lämmin päivä, että ei oikein jaksettu mitään. Iltapäivällä mentiin Pipan kanssa uimaan ja tehtiin kesän enkka. :o) 40 minuuttia ilman että kummankaan jalat maassa. Vesi tuntui viileältä, oli tosi nautinnollista uida. Pippa ui koko aika mun seurana, vaikken kertaakaan heittänyt lelua. Kunpa vielä sais uipata vielä pitkään ennen leviä.

Illalla oli Romps-miehellä agiharkat. Alku huono, sillä pieni mies menetti melkein järkensä Taran kiiman jälkihaisuista. Melkein jo ajattelin nostaa kädet ylös ja antaa periksi, mutta ihmeitä tapahtuu. :o) Tuulan koirat oli tietty autossa Rokin ollessa vuorossa, mutta aikas ihananhaisuinen Tarahan agiloi samoja juttuja. Aloitettiin hyppy + hyppy + putki
suoralla, jonka Rokki teki hienosti kummaltakin puolelta. (Rimat kai 50cm.) Sitten kummaltakin puolelta haltuunotto ennen putkea, jee, onnasi. :o) Ja vielä loistavasti vionokepit neljä kertaa, R meni melkein ku kärmes. ;o) Tokassa sessiossa oli keinu ja hyppy + puomi + hyppy. Keinulla poju on oppinut haukkumaan rajusti, ja sillä se saa itelleen tosi äijän pelkäämättömän mielentilan. ;o) Eka toisto silleen, että Tuula laski keinulaudan alla olevalle kahdella tyynyllä pehmustetulle minipöydälle. Seuraavat kaks kertaa Rokki juoksi reippaasti keinun päähän ja se itekseen laski tyynytetylle pöydälle. Loput neljä toistoa samoin paitsi, että nyt enää yks tyyny ja sama reipas meininki jatkui. ;o) Kerran sen jalka lipesi keinulta, mutta hienosti veti sieltä ylös ja ei hidastanut yhtään sen menoa. Tuula sano, että Rokki oikeen painaa tassulla laudan päähän ja jää odottamaan sen laskeutumista, oikea meininki. Kyllä se keinukin joskus vielä mennään. ;o) Puomilla namilautaset ylösmenolla ja alastulolla. Rokki hyppäsi hyvin 55-senttiset hypyt ja upeat rauhalliset kontaktit just silleen, ku aina tehdään. :o) Tehtiin kummaltakin puolta yks toisto. Viimeisessä sessiossa viiden aidan mukaeltu "ympyrä" (rimat 50cm),  ensin muutama yksittäinen hyppy, sitten koko ympyrä. Vaikeampana juttuna niin, että haltuunotto kahden aidan jälkeen ja kuljetus taakse ja siitä vielä pari hyppyä. Rokki teki hienosti ja oikealla ilmeellä, mää söhrin, ku en osaa viedä selvästi esteelle vaan kuvittelen sen etsivän pippatyylisesti esteet. Palkkasin suht kaikesta namilla, ni Rokki pysyi innokkaana ja saatiin me loppuun aikas hienot hypyt, kun mää vihdoin tajusin oikean juoksulinjan. Uskomatonta, että Romppanen teki mun kanssa tuolleen töitä, ku häiriö oli niin raju. :oD Oon niin tyytyväinen. Ja muistin palkata sen hienoja odottamisia ennen pätkän aloittamista.

Tottelevaisuutta ei oo tehty oikeastaan lainkaan. Muutamaan otteeseen oon pyytänyt koiria tekemään jotain. Illalla piti lähteä Roskulaisen kanssa keppiharkkaan, mutta agiharkanjälkeinen sade teki mut niin viluiseksi, että ei menty. Iltaruoka Dog Tornadosta.