Rokissa ei oo mitään vikaa mun mielestä. Ei se ollut edes kipeä missään välissä, vaikka eläinlääkäri sitä veikkas. Antibiootti jatkaa vielä monta päivää. Pip on tosi kade, kun Rok saa jotain erikoistablettia ja vielä meetusiivun tabun jälkiruuaksi. Yllättäin poju haluaa lääkkeensä. ;oP Uskomatonta, ettei Romppasen maha reagoi siihen mitenkään, annan toki edelleen maitohappobakteeria. Peba ei kutise, ei satu, ei haittaa mitenkään. :oD Torstaina nukahdin yhtäkkiä ja se jäi suihkuttamatta, mutta eilen suihkautettiin, kun eläinlääkäri käski silleen puhdistaa.
 

Lenkillä ollaan oltu normisti. Eilen Rok sai olla metsällä yhtämittaa yli puol tuntia irti ja tänään vähän alle. Eilen ei mitään epätoivottua käytöstä, tänään loppuvaiheessa oli lähistöllä jotain mielenkiintoista, pienen kiihdytyksen teki siihen suuntaan. Juostiin Pipan kanssa hiljaa karkuun, niin tulihan se takaisin muutamassa kymmenessä sekunnissa. Ne nauttivat tosi pal juoksentelemisesta lumessa. Tänne siis tuli eilisaamuksi lunta ja sitä on sen verran, että sinne voi kunnolla työntää koiran naaman. :oD Rokki varsinkin haluaa hyppiä lumihangissa.
 

Eilen olin Tuulan kanssa Yö-yhtyeen konsertissa Porissa. Mahtavaa, oon ihan hulluna Yöhön ja erityisesti tykästynyt Olliin. :o) Ostin sieltä yhden vanhan cd:n, joten koirat saavat taas kärsiä. Autossa niillä ei ole verkon takaa keinoja estää mun epävireistä mukana laulamista, mutta kotona sentään Pip parhaansa mukaan shuutelee mut hiljaiseksi. ;o)