Paneliassa oli koiranäyttely, joten vein Rokin sinne haistelemaan näyttelyilmapiiriä. Romppanen ensin vähän ihmetteli kovaa hauketta, mutta jo ennen näyttelualueelle pääsyä haihtui ihmetykset ja piti pyrkiä joka koiran luo. Porokoirien kehä oli ulkona, mutta siihen oli hetki aikaa, joten menimme jäähalliin sisälle. Lattia oli liukas, mutta Roks ei tainnut edes huomata sitä, niin pal kaikkea kinnostavaa näkyi. Mentiin sivummalle ja leikittiin hiukan. Poju oli tosi innokas eikä äänet eikä koirat häirinneet lainkaan. Mulla oli villapallo, siitä hiukan taisteltiin ja heitin sitä ja Romppanen toi takas. Meni niin kivasti, että ei jatkettu kauaa :o) Ulkona mentiin istumaan porokehän viereen. Hiukan tylsähän siinä on odotella, mutta hyvin jäpä käyttäytyi :o) Rokin suuri idoli Jalla sai sertin ja tuli muotovalioksi!! Ennen kehää Rokki mielisteli Jallaa niin rajusti, että meinas Jallalta mennä kakaraan hermo, sen piti ihan huomauttaa hyvästä käytöksestä, ja Roks mielisteli entistä enempi.

Ihku kävi Harjavallassa ja mentiin noin tunnin pituiselle poropoikakävelylle. Rokki ei jännittänyt tai ujostellut hiukkaakaan. Pojuilla oli tosi kivaa heti alusta saakka. Vain kuuma sää hiukan hidasti menoa lenkin loppuvaiheilla, kun villaturkki tuntui kuumalta eikä hölmöillä emännillä ollut vettä mukana. Ihku ja Rokki juoksivat, painivat, kaivoivat ja haukkailivat toisiaan ;oD Muutama kuva leikkimisistä löytyy tästä. Kyllä oli kivaa!!