Sunnuntaina oltiin isolla porukalla Hosiossaaressa tekemässä hyppytekniikkaharjoitusta. Ohje otettiin taas kerran Canis-lehdestä eli viiden hypyn sarjaa kolmena versiona sekä taipumishyppyä. Että toi taipuminen osaskin olla tosi vaikeaa meille tällä kertaa. Pips ei millään voinut ymmärtää, et pitää olla oikealla puolella ja seurata mun olkapäätä. Lopuks homma alkoi jo mennä :o) Hitsi, ku ois upea päästä joskus ihan oikeeseen hyppyseminaariin, sais kommenttia Pipsulin hyppäämisestä ja harjoituisohjeita.

Keskiviikkona oltiin kuuden (toka radanpätkä viiden) koiran voimin kakkoskolmosten reenissä. Olin valkannut meille aikas kamalat radanpätkät, netistä löytyneistä Anja Lehtiön ja Juha Oreniuksen suunnittelemista radoista kinkkisiä osia. Jälleen kerran huomas, et oma rauhallisuus ja selkeys olis tarpeeseen. Pip karjui aluksi kevythäkissä ja keräs hiemaisen kierroksia. Taas oletin vaikka mitä, enkä näyttänyt kunnolla, ihan hyvä saada tuosta muistutus ennen lauantaisia Oriveden kisoja. :o) Mun pitää juosta ihan tosissaan!