Pippa-repukka on ollut viime aikoina käpäläisvaivainen. Tassu rasittuu pitkistä metsälenkeistä, ja sitten se ontuu vähän. Olen jättänyt Pipan muutaman kerran kotiin tirsailemaan ja ollut pelkän Roksun kanssa liikenteessä.

Pitkäperjantaina Pippa pääsi kevään ensimmäiselle jäljelle. Se oli 9-keppinen alle puolikilsainen jälki suht runsasaluskasvillisessa metsässä. Tein sen ennen Rokin hyppytekniikkaharkkoja, ja kun jäin suustani kiinni, kerkisi se vanhentua liki kolme tuntia. Pippa oli intona, ja muisti homman heti. Jana tosin ei onnannut. Kaksi kertaa tyttönen vaan vääntyi vasemmalle, mutta kolmannella yrittämällä hieno irtaantuminen ja upea jäljen bongaus. Pippa seurasi jälkeä hieman "varsa keväslaitumella"-innolla, mutta silti tarkasti. Kaikki kepit nousivat eikä mun mielestä oikastu missään. Varsinaisia kulmia ei ollut. Jälkihän ei oo meille enää kisalaji tassuprobleemien takia, mutta haastavuuden takia siitä ei edes harkita luopuvamme. Toukokuun lopulla Pips pääsee verijälkikurssille. Mitäköhän nassi siitä sanoo. ;o)

Tottelevaisuutta tehdään aika niukasti. Ulkona kiertämisiä ja yhteisluoksetuloja Rokin kanssa. Tänään ruutuiltiin melkein urakalla, ja harmittavasti autossa möykkäävä Rokki häiritsi Pispun keskittymistä eikä ruudun keskikohta oikein tuntunut löytyvän. Sisällä seruraamista, eteenliimautumista, sivullemenoja, jättöjä, lelun noutoa ja kaukkareita. Kaukkareissa oon ite koittanut olla superrauhallinen, silti toivomisen varaa. Kauheasti ei uskalleta tehdä ennen ku saadaan eläinlääkäriltä lupa.

Yhden illan ruuat sekä Pip että Rok saivat koskettamalla kuonolla mun kämmentä. ;o) On ne sitte kumpikin ihanan kekseliäitä otuksia. ;o) Pipan tilanne harmittaa kovasti, ku se niin haluaa puuhailla ja tuo tassu ei oikein kestä. Pippa ei tunnetusti osaa tehdä mitään hillitysti, tokosteleekin hartiavoimin kiihkeästi. Toivotaan, että löytyisi röntgeneistä selvä ja korjattava syy. Murustintyttönen ansaitsee nautinnollisen elämän. :o)