Nyt alan vasta mää saada oikeaa kesäistä harkkausfiilinkiä päälle, kun
kesän kahden ja puolen kuukauden työttömyydestä on kulunut pikkusen
päälle kuukausi. Parempi myöhään ku ei milloinkaan :o)
Lenkkeilyistä mainittakoon tiistaiaamu ja keskiviikkoilta. Tiistaina
Pip oli juoksentelemassa Onnin kanssa, ja autoille palatessa vastaan
tuli hevonen, ilmeisesti ravisellainen, kun perässä oli kärrit. Pip oli
autossa ja Rokki ulkona. Pippa haukkui autossa muutaman hälytyshaukun,
joten pakko oli Rokinkin haukkua muutama tiukka. Ei oo pieni poika
ennen noin vakavissaan haukkunut. Toki se äkkiä toipui siitä, mut
selkis, että meen pitää mennä käymään tallilla kattomassa heposia.
Eilen illalla kierrettiin Hossun läheistä isoa hiekkakuoppaa, kun
tajuttiin siellä olevan koira, joka tuli kovaa vauhtia kohti meitä. Se
oli tosi kaukana, mutta silti pelästyin. Valmistauduin ottamaan
Romppasen sylkkyyn ja komentamaan Pipan selän taa ja ite karjasemaan
leijonatyyppisesti. Rokille tää ei passannut. Se oli kuopan reunalla,
vaani kohti juoksevaa, mutta tuli kiltisti mun kutsuessa. Siihen jäi
kiltteys, sillä se alko härnätä mua eikä mulla ollut kovin runsasta
aivotoimintaa tuossa pelästystilanteessa. Mää siis koitin pyydystää
sitä pikku hetken, mut sit onneks tajusin, et ainoastaan ite
rauhoittumalla se lopettaa leikkiinkutsupyllistykset ja tulee mun luo.
Sain sen tulemaan, ja onneks oli vieras koirakin totellut omistajaansa,
ku me oltiin menty siltä näkymättömiin. Mun pitää siis tällaisia
puolihätääntyneuitä syliin ottamisia tehdä Roksuttilaisen kanssa.
Rokin kanssa jatketaan leikkimisharkkaa. Se irrottaa kohtuullisesti, ku
patu on niin liki, että se on varma uuden patun saamisesta suuhun.
Nuuka mies! Koitan nyt saada tän irrotuksen mun sihistessä, jospa alkas
sellanen toimia. Rokki on alkanut istuutua niin nopeasti, et ei
pyllähdä kunnolla taakse, pitää ohjata namilla rauhallisesti.
Maahanmeno ja irtaantuminen tosi inokkaat, ihmeesti silti ei heti
poukkaa maasta ylös.Kontakti paikalla ollessa ja liikkuessa ihan hienot
:o) Rokkia kiinnostaa tosi pal kaikki mahdollinen, harkka on aina
hirveän lyhyt ja pyrin, että se ottaa kontaktia ja sit tehdään jokin
pikkujuttu.
Pojun vatsa oli taas pikkusen "epäkunnossa" ja parina päivänä ei siks
jälkiä. Tänään tein lukion ja vesihiihtäjäin rannan välisell isolle
nurmikolle 150 askeleen suoran. Nameja noin puolessa askeleista kaks ja
puolessa yks, vaihdoin aina välistä jalkaa jonka askeleelle kaks
namppaa. Rokin kasvattaja kehotti heti alkaa käyttää paalua kuten myös
parit muut haastattelemani tyypit. Siispä iskin alkukohtaan puukepin ja
talloin vaimakkaasti alun vierekkäiset kaks askelta sekä namitin
kunnolla. Muutoin vanhaan tyyliin eli kunnon askeleet,
jotka etenevät normaalisti, ei peräkkäin eikä kovin kaukana oikeat ja
vasemmat askeleet toisistaan. Rokki on nykyään mukavan rauhallinen mun
outaessa sitä autolta. Tänäänkin raaski pissata oikein pitkään ja
hartaasti. Päätin, että aletaan kiertää jälelle vähän kauempaa ja ihan
loppumetrit kannan pentusen paalulle. Näytin, että nenä maahan ja Roks
alkoi imuroida paalunviereisiä namppoja, meni seuraavalle askeleelle ja
sitten se palasikin haistelemaan paalua. En osannut ja kerinnyt tehdä
mitään. Eka kerta tuollainen, ni kaipa se siks tarkisti sen. Sen
jälkeen oikein mallikasta nenätyötä :oD Multa tippui huonon kipan takia
pari namia sivuun :o( ja Romps tarkisti nekin. Ja voi hitsit, yhdessä
kohdassa oli kusiaisia, niitä oli siis nappuloitten päällä, tällaisia
askelia ehkä kymmenkunta. Rokki puristi päätään, ku otti namia ja sit
sylkäs pois. Se jätti seuraavat pari askelta syömättä, fiksu pikkunen,
mut sit onneks murkut loppu ja homma jatkui nautinnollisena. Hyvä
motivaatio sillä on, ku ei anna tuollasen häiritä, sai siitä melkein
lisäpotkua :o) Tänään se veti sopivasti, ei yhtään hengenhaukkomisia ja
vauhti hyvän rauhallinen, mää sain huolehtia tuntuman pitämisestä.
Rokki joi taas oikein kunnolla jäljen jälkeen ja meni tyytyväisenä
autoon köllimään.
Sitten siirryttiin Pöpsän vanhalle jalkapallokentälle tokostamaan Pipan
kanssa. Me ollaan joka päivä reenattu varsin niukasti, mut
suunnitellusti. Tänään ensin metallisen nouto, missä Pip jäi hiukan
kauas palauttaessa. Otettiin kaks kunnon liimautumista ihan muhun kii.
Ei olis kannattanut tehdä tätä metallikapula suussa, ku se on Pipasta
ikävää matskua. Pitää muistaa joko huomenna tai lauantaina yks
metallisen tuominen niin, et saa superpalkan. Seuraavaksi Pip odotti
istumassa, ku väsäsin ruudun. Ensin merkki, suunta just oikea,
aavistuksen ois voinut olla likempänä merkkiä. Nassi odotti hienosti
lupaa, pinkas ruutuun keskeltä sisään ja mun kehotuksesta pysäs just
eikä melkeen oikeaan paikkaan ;oD Kehuin sitä ja kävelin kohti ja
puolitäriosten se ootti, koska vapautan ja pallo lentää :o) Jiihaa,
ruutu palautunut Pupsin mieleen, ei pysännyt etulinjalle ;oD Tän perään
kaks merkille menoa, varsin upeat! Ja loppuun ihmeitten ihme, olin
viiden metrin päässä kaukkareissa ja Pippa pysyi ihan paikallaan!! ;oD
Liikkeet ei oo nopeat, mut ihan hyvät asennot, uskomatonta ;o)
Tiistaina ja keskiviikkona myös tokostusta. Niinä kumpanakin tehtiin
merkkiä silleen, et ohjatun kapulat härsynä noin viiden metrin päässä
koematkan kymmenen metrin sijasta. Ei häirinneet Pippaa. Muutaman
kerran ku oon vaatinut tarkemmin merkille menon, on se parantunut
huimasti, jee. Seuraamista tehdään aika lyhyitä pätkiä, ja palkkaan
taakse. Supertarkkailussa paikka. Kaukkareitten seisomasta istumaan
alkaa vähitellen sujua pyllähtämällä, mutta matka on lyhyt. Tehtiin
jätöt, oikein kauniit ja testasin tuleeko mukaan mun kävellessä
vierestä enkä sano seuraa. Ei tullut, mut puolen metrin päässä sanoin
ja hienosti Pupsi haki oikean paikan, taituri! Luoksetulon pysäyksiä
seisomaan tehdään silleen, et heitän pallon heti käskyn perään, toimii
kivasti.
Tänään pitää pyytää vielä, että joku tekee meille tunnarin. Toko
lähestyy uhkaavasti. Tänään tuli sununtain kisakutsu ja evl alkaa
kymmeneltä. Kiva tuo aamuaika, kunpa ei ois vielä kuuma. Saapa nähdä,
miten käy, ainakin mää oon ollut löytävinäni oikean mielentilan ja
luotan Pippuriin. Ja Pippahan on aina hyvä ja innokas mitä tekeekin ;oD
torstai, 3. heinäkuu 2008
Kommentit