Pipan sisko Enki synnäytti eilen viisi marsunnäköistä ja Pippa saa nyt olla ylpeä täti! Pipan kotokennelin blogista löytyy pikkuisten kuvia. Siellä on varmasti ihana vaavikoiran krääsä. ;oD

Koirat ovat nauttineet runsaammasta lenkeilystä, mutta nyt se nautinto on hetken katkolla. Mulle tuli yhtäkkiä ikävä flunssa. Hengitys on ärsyttävän vaikeaa varsinkin ilman nuhalääkettä, hiukan yskityttää ja nenänahka kiristää niistämisen takia. Just oikea fiilinki lähteä isoon koiranäyttelyyn juoksuttamaan villiä koirapoikaa. :o/ Koitetaan selvitä hengissä.

Ulkoillessa Rokki on ehkä aavistuksen rauhoittunut hihnassa. Se kulkee melko nätisti mun perässä. Autoista se ottaa onneks hiukan vähempi häiriötä. Pippa huitasi jälleen kerran jäneksen perään. :o( Taasen karkotus laumasta, toivottavasti siitä olis apua.

Sisällä ollaan pienesti reenailtu lähinnä Rokin kanssa. Totesin, että kovin herkulla namilla sitä ei voi kunnolla palkata, sillä se aiheutti kitinöintiä. Kongeja koiruset ovat tyhjenneet ja lautapelejä pelaillaan. Ja kun otin kirjahyllyn kaapista jotain, huomasi Pippa siellä tyhjän muovipullon, ja niin hyvin se ehdotti, että sen illan ruoka nautittiin pullosta. Hienoa tassutyötä, kun se mäiski pulloa sinne tänne, että nampat tulis ulos. :o)

Caniksen tilaus tuli, jesh, hyvää luettavaa. Muutama työpäivä vielä, ja sit saa ihan täysillä keskittyä koiraelämään muutaman viikon ajan. ;o) Menispä flunssa ohi pian.