Viimeksi treenaamisesta kirjoittaessa unohtui mainita vanhanaikaisen
pk-kiipeilyesteen (vai tikapuiksikohan sanotaan) harjoittelu. Ekalla
kerralla Pip oli hirveän innokas, mutta ei meinannut kiivetä, aina
pakkasi lipeämään puilta. Nostin sen alas muutaman kerran, kun jännitys
alkoi kasvaa, mutta heti pian taas tikapuille. Sain sen kuitenkin
namilla vedettyä ylös ja sielläkin se kulki. Alastulo oli jännittävä,
Pip ei uskaltanut kunnolla. Otin siitä tukevan otteen, ja sain kuin
sainkin houkuteltua sen namilla alas ja tukien sen kulkua ;o) Aika
retee se oli suoritettuaan noin vaikean!!
Tänään siis tehtiin uusiks, ja nyt sujui vielä hienommin :o) Ekaks ei
taas meinanneet tassut pitää, mutta yllättävästi se nami auttaa
tollasessa tilanteessa ;o) Se meni ekan kerran runsailla nameilla ja
aika hitaasti ja epävarmasti. Toisella kerralla sillä oli kova vauhti
ja yllättävän varmat liikkeet ;oD Jopa alastulo sujui tosi hyvin.
Hirveän reipas typykkä ;o) Semmosta mietin, että tikapuut on ihan liki
agikenttää, ni kuvittelikohan Pip tekevänsä agiestettä, ku intoa
riittää noin upeasti ;oD
Eteenmenoa tehtiin tänään kerta per lenkki ja loistavalla menestyksellä
;oD Kunpa osaisin edetä oikein enkä vaikeuta liikaa. Kaukkareita
tehdään sisällä, menee hyvin. Ulkona luoksetulon pysäytyksiä ei tosin
luoksetulon yhteydessä vaan kierrä-kehotuksen yhteydessä, aikas tarkat
pysähdykset, tosin kerran tuli melkoisen pitkät jarrutusjäljet kovan
vauhdin takia :o) Merkki sujuu hyvin, kääntyy hienosti mua päin tällä
hetkellä.
Taas kattelin yhtä metsää sillä silmällä, että jos ei tuu lunta, voi tehdä jäljen, jeeee ;o)
sunnuntai, 11. maaliskuu 2007
Kommentit