Viimeksi treenaamisesta kirjoittaessa unohtui mainita vanhanaikaisen pk-kiipeilyesteen (vai tikapuiksikohan sanotaan) harjoittelu. Ekalla kerralla Pip oli hirveän innokas, mutta ei meinannut kiivetä, aina pakkasi lipeämään puilta. Nostin sen alas muutaman kerran, kun jännitys alkoi kasvaa, mutta heti pian taas tikapuille. Sain sen kuitenkin namilla vedettyä ylös ja sielläkin se kulki. Alastulo oli jännittävä, Pip ei uskaltanut kunnolla. Otin siitä tukevan otteen, ja sain kuin sainkin houkuteltua sen namilla alas ja tukien sen kulkua ;o) Aika retee se oli suoritettuaan noin vaikean!!

Tänään siis tehtiin uusiks, ja nyt sujui vielä hienommin :o) Ekaks ei taas meinanneet tassut pitää, mutta yllättävästi se nami auttaa tollasessa tilanteessa ;o) Se meni ekan kerran runsailla nameilla ja aika hitaasti ja epävarmasti. Toisella kerralla sillä oli kova vauhti ja  yllättävän varmat liikkeet ;oD Jopa alastulo sujui tosi hyvin. Hirveän reipas typykkä ;o) Semmosta mietin, että tikapuut on ihan liki agikenttää, ni kuvittelikohan Pip tekevänsä agiestettä, ku intoa riittää noin upeasti ;oD

Eteenmenoa tehtiin tänään kerta per lenkki ja loistavalla menestyksellä ;oD Kunpa osaisin edetä oikein enkä vaikeuta liikaa. Kaukkareita tehdään sisällä, menee hyvin. Ulkona luoksetulon pysäytyksiä ei tosin luoksetulon yhteydessä vaan kierrä-kehotuksen yhteydessä, aikas tarkat pysähdykset, tosin kerran tuli melkoisen pitkät jarrutusjäljet kovan vauhdin takia :o) Merkki sujuu hyvin, kääntyy hienosti mua päin tällä hetkellä.

Taas kattelin yhtä metsää sillä silmällä, että jos ei tuu lunta, voi tehdä jäljen, jeeee ;o)