Lähdettiin Tampereelle iltakisoihin samalle Eteläpuiston kentälle ku viimeksi. Varasin paljon ajoaikaa, jos vaikka perjantaina neljän ja viiden välissä olis ruuhkaa, mutta ei ja oltiin perillä tunti ennen rataantutustumista. Ensin olui hyppäri ja sitten agirata, siis maksien kumpikin rata ensin ja sitten vasta matalemmat koirat. Radat oli Johanna Nybergin käsialaa, kivoja kumpikin, tykkään tän tuomarin radoista.

Hyppärillä myöhästyin yhdessä haltunotossa, ja Pips kerkisi hyppäämään ylimääräisen esteen. Agiradalla muistin radan väärin tai siis yhden hypyn ohjasin väärään suuntaan. Illan saldo kaks hyllyä, mutta erinomaiset hyllyt ;oD

Pitkästä aikaa meen homma toimi myös kisoissa!! Jesh ;oD Pippa ei ylikuumentunut missään välissä ja mää hallittin hermoni. meillä oli kivaa. Kuononaama kuunteli mua aivan upeasti, etsi hienosti esteet, yks ainoa joka kontaktieste meni loistavasti. Tosi hyvä Tampereen keikka!

Seuraavan kisan kutsu tuli. Ens torstaina mennään Forssaan, ja luulenpa että viihdytään tuossa iltakisassa aamuun asti. 20.15 pitäs olla maksien eka rataantutustuminen ja heti ekan kisan perään toinen, ja koiria on yli 60. Toivottavasti pienempien koirien aikataulu pitää, vähän kyllä epäilen, sillä toisella radalla on tuomariharjoittelija. Tuleepa Vorsan yö meille tutuksi :o)