Pippa teki Onnin kanssa lenkkitreffit, mukana oli Pipan sihteerin lisäksi myös siskonpojan taloudenhoitaja :o) Ilma oli valitettavan harmaa, kuvista ei tullut hyviä, voipi olla, että jonkin niistä laitan tänne myöhemin. Pippa oli puussa kiinni pois häiritsemästä kuvaamista ja Onni ei halunnut pysyä paikallaan, senkin puolesta varsin helppo koittaa räpsiä jonkinmoisia kuvia.

Onni oli kasvanut paljon viime näkemästä. Siitä on tullut vielä honkkelimman näköinen ;o) Pipan kanssa päätettiin alkaa käydä juoksuttamassa poikaa silloin tällöin, että alkaisi pikkuiselle kasvaa komiat lihakset. Onnia hiukan epäulytti oudot asiat kuten koirat, sauvakävelijät ja juoksijat, mutta selvittiin niistä :o) Onni juoksenteli reippaasti Pipan kanssa, en olisi uskonut sen menevän ylös alas hiekkakuoppia tätinsä perässä :o) Ja aika kitinää se piti, kun ei saanut saalistaan kiinni.

Uudet tärät sovittiin ens viikoks :oD