Perjantaina olin yllättäin taas aikas sippi. Koirustajat ansaitsivat iltaruokaansa kädestä, mutta kumpikin raasu oli niin kierroksilla, että mun käsi sai liikaa osumia ja pistin loput naput kuppiin. Pipalla tanssiliikkeet ok, mutta se padan päällä olo tai ei olo vaan kiertäminen vaikea. En osaa keksiä muuta keinoa ku oma kroppa. Huomenna kysyttävä Kaisulta, ku ollaan tunnilla. Rokki ihan taitava, mun pitäis ite keskittyä paremmin.

Lauantai alkoi jo varhain, sillä Pippa oli yöllä levoton ja tökkäs mut hereille. Takapihalle pissi ja sisään. Levottomuus jatkui eli pakko vetää vaatteet päälle puol viideltä. Ulkona flik meni heti tekemään kakat, ja sisällä sitten aivan rauhallinen. Päätin antaa jo tuolloin ruuan, koska oli sovittu Tuulan kanssa lenkki yhdeksältä. Lenkki lagottojen kanssa kesti noin puoltoista tuntia ja me lisäks käveltiin lähtöpaikalle ja takas kotiin, ni pikkasen päälle kahden tunnin käppäily. :o) Kiva päästä kunnolla pölisemään Tuulan kanssa, ku narttujen kiimat sun muut estäneet jonkin aikaa. Tosin nyt alkaa metsätiet olla niin rajussa loskassa, ettei sinne enää uskalla ajaa, joten tuskin päästään vähään aikaan uusiks. Rokki oli vapaana noin tunnin  ja vartin ilman pienintäkään hölmöilyä tai kiihkohaistelua. ;oD Toki porostin vokotteli lagottotyttöjä ihan urakalla. Leksu välistä pörähteli Ronspulle, mutta ihanaa, ettei Rokki edes vilkaise sitä päin. Tuula on sitä mieltä, että jos Roks yhtään korottais ääntään, ni Leksu antais saman tien periksi.  Pipan tassu ei kipeytynyt, jeshjesh. ;oD Upea lenkki siis. ;o) Oltiin väsyneitä, sillä joka osuudella oli joko loskaa tai lunta, missään kunnolla aurattua. Nukuttiin yli kahden tunnin päikkärit, kun niin ramasi. :o) Sen jälkeen olin niin nukuksisa lopun päivää, että tokostelut ja tanssahtelut jäivät aika niukoiksi. Toisaalta ihan hyvä, sillä Roks ei kestä kauheasti toistoja. Kumpikin teki juttujaan hienosti. :o)

Tänään lähdettiin aamulla samoille paikoille kävelemään kuin eilen. Kumpikin kakki ihan hirveästi. Surustelin jo, että onko muka luovuttava jahtivahdista, jos sitä muka kakitaan isompi määrä ku syödään. Sitten muistin eilisen herkuttelun metsällä, kun kuononaamat nassuttivat hevonkakkroita oikein isolla suulla. ;oP Sellaisen jutun nyt huomasin, että Pipan korva erittää hiukan tummaa möhnää. Seurailen tilannetta ja kävin tilaamassa apteekista meille Virbacin fysiologisen korvanpuhdistusaineen. Kunpa nyt saisi jatkaa tuota jahtivahtia kummallekin. Tänään on taas tehty tuttuja reenejä, jotka onnanneet kivasti. Jospas tästä joskus vaikka reipastuisin paremmin niistä kirjoittelemaan. :o) Kolmen viikon päästä alkaa uusi jakso, jossa mulla vähempi tunteja, joten tavoite aktivoitua silloin.

Rokin turkki alkaa olla karmaisevan niukka. En sittenkään taida kehdata viedä sitä Vesilahdelle. Mutta joskos karva kasvais 9.5. näyttelyyn, se olis Porissa tai Ahlaisissa. Isosta osaa turkkia puuttuu täysin pohjavilla ja Rokki näyttää aavistuksen vinttikoiramaiselta. ;o) Pipan karva on  kaunis ja toistaiseks ei mallia irto. :o)