Vaikka blogi on jälleen kerran päässyt unohtumaan, ei samoin onneksi oo käynyt Pipan kanssa puuhailuille :o) Reuntouttamisharjoituksia tehdään, ja onnistuvat hienosti.

Seuraamista on reenailtu. Eilen sisällä taisi Pipalla olla ekan kerran paikka liian takana, mutta nassi olikin turhan väsynyt. Ulkona homma on sujunut kauniilla tyylillä :o) Eteenmenoja on tehty suht joka lenkillä, pelottavan varmasti Pippa lähtee matkaan. Pakko tulla jossain välissä jotain vaikeutta, ei voi sujua näin upeasti :o) Maahanmenoa en oo nyt yhdistänyt tuohon, vaan huudan muussa lenkkeilytilanteessa, sujuu ok.

Lenkeillä oon piilotellut joko keppiä tai lelua ja Pippa on saanut etsiä niitä metsästä. Frisbeetä ollaan heitelty hiekkakuopilla ja siinä jotain pientä.

Muuten on tainnut tottelevaisuus ihan jäädä. Hossun agikenttä on nyt lumen vallassa eli kontakteja ei olla enää tahkottu.

Lauantaina oltiin oman porukan agiharkoissa. Vetäjänä oli Tuula, ja kivan kinkkisillä radoilla saatiinkin hikoilla. Taas tuli muistutus, että ei saa jättää koikkusta selän taa ja käskyt tarvii sanoa ajoissa. Tosi jäykkää on kyllä oma meno, kun niin harvoin päästään agiradalle. Kontaktit meni täydellisesti :o) Jokaisella ylösmenolla tosi määrätitoinen "tassu" ja alasmenot alas asti ;oD Eka oli lämmittelyrata, ja siitä jätettiin  viimeinen hyppy väliin, että voitiin lopettaa puomin alastulokontaktilla odottavalle narulelulle :o) Hyvä harkka. Ens perjantaina pitäs päästä seuraavan kerran.