Ennen Kokkolan agikisoja käytiin varmaan joka toinen päivä jos ei useammin harjoittelemassa. Ilma ei onneksi ollut tappokuuma.

Maanantaina oli meidän varsineiset treenit. Siellä oli useampi lyhyt pätkä. Ensin oli kova alkukiihdytys, ja siitä yritin ohjata kepeille, putkeen ja milloin mihinkin. Tosi vaikeaa, en tahdo keretä reagoimaan ajoissa eikä oma kroppa ole riittävän hallinnassa. Kävi ikävästi, kun yritin kääntää Pipan edessäni jatkamaan  uuteen suuntaan ja se juoksi täysillä päin. Sattui sekä mua että Pippasta, raasu huusi, kun kaaduin sen päälle. Pip ei meinannut heti lähteä kävelemään, mutta pienen hetken päästä se jo liikkui. Mentiin metsään, jotta näkisin, loukkasiko se pahasti. Onneksi se kulki normaalisti, ja vesilammikolle tultaessa se meni makaamaan siihen mahalleen takajalat suorina taaksepäin. Nautinnollisesta ilmeestä ja läträyksestä päättelin nassin olevan terve ja jatkettiin harkkoja.

Muina päivinä treenattiin lähinnä kontakteja, jotta Pip oppisi tekemään ne itsenäisesti. Alasmenolle se jää odottamaan mua, joten pakko kai alkaa vähitellen miettiä siihen käskysanaa, kun en osaa opettaa sinne muutoin menemään.