Agiharkkoja kyllä käytiin, mutta muutoin meni ainakin arki melkein harakoille. Aloitin niukkahiilarisen dieetin, ja olo alkoi olla kunnollinen vasta torstaina, perjantaina, ja vieläkin tarkkailen ja kuulustelen itseäni. Tioistain ja keskiviikon olin puolituskissani migreenin takia. Ehkä tää vähitellen alkaa tää elämä olla tavallisempaa ku tottuu uudenlaiseen syömiseen.

Koikkusten kanssa on  kuljettu metsissä. Tuulan lagottoin kanssa isossa laumassa joka agiharkan perään  sekä kerran ihan päätarkoitus oli nauttia kävelystä, joka sitten kestikin päälle puoltoista tuntia. Pippa ja Rokki ovat alkaneet leikkiä' keskenään jo tuossakin porukassa, mutta valitettavasti Rokilla riittää energiaa kiusoitella Sinna-tyttöstä.

Rokki näki pitkästä aikaa Jallan, jota se jumoloin ihan hulluna. Jalla ei ymmärrä tuollaista intoa, tahtoisi murahtaa tunkeilijalle, minkä takia Rokki alkaa niin kiihkeän mielistelyn, että menee melkein suuhun ja makaa selällään toisen kuonon alla. Rokki tapasi kelpiepoika Aksun, joka on lauantain agireenin vetäjän Jetan koira. Roks meni reippaasti luokse, Aksun niska- ja selkäkarvusto kahahti pystyyn, mitä Romppanen pelästyi ja pisti hännän koipein väliin. Aksu ei sanonut yhtään mitään, hiukan oli jäykkä. Vähitellen Rokki alkoi olla oma ittensä, mutta valitettavasti pojat eivät alkaneet leikkiä keskenään.

Rokki on pitkästä aikaa harjoitellut saalisleikkiä, irrotus tosi vaikeaa. Luoksetuloa harjoitellaan vaikeissa olosuhteissa eli pienessä häiriössä kuten nähtäessä vaikkapa Tuulan koirat kaukana, kivasti poju tulee. Myös koirien kanssa ollessa oon kutsunut Rokkia välistä, hienosti tullut :o) Saamaton-minä en oo saanut aikaiseks tehdä jälkiä, vaikka selkä olis nyt kunnossa, jospa huomenna ;o)