Tampereella Takut järkkäs kahden startin agikisat. Osallistuttiin kumpaankin. Ekan tuomaroi Kari Jalonen ja tokan Tuomo Pajari. Mun flunssa ei tuntunut pahalta, mut kisahien ja pikku vilun jälkeen tuli tukompi olo. Koiria ei ollut meen luokassa onneks ku 23, ni ei hillitöntä odotusta. En oo muuten ikinä ollut noin niukkabortsuisissa agikisoissa, muutenkin sieltä puuttu tykkikoirat, ei ainakaan nähnyt yhtään sikanopeaa suoritusta.

Meillä ei ollut hyvä päivä. Ekalla radalla söhrin jotain, Pip hyppäs väärän aidan. Ja kun hylly alla ja nassi karkas A:n alastulokontaktilta, jätin homman kesken. Toinen rata oli vähän samanmoinen, olin ite vähän kuutamolla, puoliunessakin kai. Pippa teki innokkaana vaikka minkämoisia kaarteita, kun ohjasin kehnosti. Luulin, et tehtiin ensimmäisen kerran yliaikaa, mut Pajarilla olikin niin löysä aika, et alitettiin 0,06 sekalla. Ja koska ei virheitä, ni saatiin kisakirjaan kuudes nimmari kolmosluokassa. Sijoitus oli 7/23. Nyt puuttuu yks nolla, et saatas osallistumisoikeus sm-kisoihin. Tosin kisojen paikka eli Varkaus on turhan kaukana, ja mun pitäs kehittyä hirveästi, et vois ees haaveilla tuloksesta niin isoissa kisoissa.