Piapn kasvattaja pyysi plikasta kolmivuotiskuvia, ja oltiin hiekkakuopilla kuvaamassa. Ei kauhean hyvin onnistuneet auringon kultaaman koirusen kuvat :o) Kuvatessa kuultiin pauketta, joten päätettiin lähteä ampumaradan suuntaan kävelylle ja hiukan treenaamaankin. Mun mielestä koiraa ei pidä erityisesti opettaa paukkuihin. Jos se kestää ne, niin kestää. Pyrin just tällasiin paukkutilaisuuksiin ja siellä omalla rauhallisen käytöksellä kerron, että joskus paukkuu ja se on osa elämää, ei mitään stressiä. Pipan reaktio onkin sellainen, et pikkusen kuuntelee ekaa paukkua tai jos väliin tosi kova paukku,  toteaa pienellä pään liikkeellä kuulleensa sen, huomaa, ettei maa järisen ja jatkaa puuhaansa. Esimerkiks häntä ei reagoi paukkeeseen.

Ampuja kuulu sillon tällön ja ne oli mun mielestä melko koviakin. Kuljettiin ihan ampumaradan aidan viertä. Unohdin söhrö-minä namit autoon, joten palkkasin Pipan käpyjä heittelemällä. Seuraaminen oli kaunista, liikkeestä maahan kivan nopea. Välistä aina pidin käpyä kädessä, vein sen paikkaan jossa muita käpyjä Pipan odottaessa. Sitten annoin sille luvan hakea mun hajuisen. Tein tätä varmuuden vuoksi, kun aina se pieni pelko, et jos kumminkin välittää paukuista, vaiks ei näytä sitä. Taidettiin tehdä yhteensä viitisen kertaa, joka kerta nenä näytti oikean ;o) Luoksetulo meni taas rivakasti ja loistavalla eteenliimautumisella :o) Pippa ei välittänyt hiukkaakaan "taustamusiikista", jäi perään etsimään mun heittämään käpyä ja muutoinkin oli tosi innokas ;o)