Mentiin jälleen kerran Ulvilaan. Meillä oli kymmenisen minuuttia aikaa ennen metsään lähtöä, joten harjoiteltiin ohjatun noudon merkkiä ja pk-noutoja. Merkille Pip menee kohtuullisesti, mutta jos takana on kapulat, vetävät ne liikaa puoleensa. Pippa istui odottamassa, kun vein merkin ja kapulat. Merkki-kehotuksesta se lähti hienosti, mutta kapulat liian kiinnostavia. Kahdella ekalla se kyllä pysäs, mutta paikka oli merkin takana ja persus mua päin. Matka merkille oli siinä ja siinä, että oliko kahden metrin sisällä. En hyväksynyt, toinen yritys ku toisto ekasta. Kolmannella nassi raaski onneks kääntyä ja sai palkaks kissanruokaa :o) Varma nolla pistettä tulee tästä, ku kolmen viikon päästä on toko :o( Miten ihmeessä sais motivoitua paremmin?! Hyppynoutoa ennen Pip sai hypätä kapula suussa kumpaankin suuntaan, ja ite nouto meni hyvin. A-nouto tehtiin pienemmällä ja loivemmalla harjoitus-A:lla :o) Se meni upeasti ;oD Kiivettiin myös kisa-A ilman ongelmia.

Hakuporukassa oli niin paljon väkeä, että treeni venyi ja viimiset joutuivat reenaamaan ihan pimeässä. Pippa oli alkupuolella. Eka maalimies vietiin, taisi olla mielikuvaharjoitus nimeltään. Siis mentiin vissiin kolmisenkymmentä metriä keskilinjalta, siitä vasemmalle ja jätettiin äijä. Palattiin samaa tietä. Mentiin keskilinjaa edemmäs äijän kohdalle ja Pip löysi hienosti ja rulla ok. Toinen oli haamu, mutta pyysin menemään liian kauas, Pip näki kyllä, mutta ei irronnutkaan. Äijä tuli likemmäs ja useamman toiston jälkeen saatiin homma hoidettua. Viimeinen oli myös haamu, muttta nyt äijä näyttäytyi lähempänä ja jäi siihen piiloon. Pippa meni hienosti eikä rullan kanssa mitään sähläilyä nytkään. Kun Pip menee näytölle, en mene mukaan. Sain ohjeen alkaa hiukan himmaamaan sen lähtöä niin, että annan näyttöliinan mennä käsien läpi niin, että pikkunen vastus. Nyt se on jo tajunnut irtorullat niin hyvin, että voisin ehkä alkaa juosta liinan perässä näytölle. Seuraavalla kerralla toivottavasti tuulee. Pip ei mennyt jäljestäen, mutta ei se ilmavainuakaan hamunnut. Ja noita mielikuvaharjoituksia kannattaa mielestäni tehdä. Treenien jälkeen mentiin taas aussiepoika Rambon kanssa pienelle kävelylle. Nyt koikkuset pikkusen ottivat toisiinsa kontaktia, mutta kunnon leikkiä ei syntynyt, toivottavasti oli syynä pilkkopimeys ja ens kerralla leikityttäs :o)