Rokilla on ollut oikein urakalla pamausten kuunteluita. Mun veljenpoika juoksi urheilukeskuksessa Hippo-juoksun, jota koirut eivät päässeet kentälle seuraamaan, mutta autoon kai kuului. Ennen pois lähtöä Romppanen pääsi ulos morjestamaan veljen perhettä, tosi kivaa :o) Satrttipamaukset ei haitanneet hiukkaakaan. Äsken oltiin pienellä kävelyllä ampumaradan seudulla eli varikon lähellä, ja taas siellä paukkui. Onneks ei haittaa yhtään, saa nauttia täysillä leikistä, juoksentelusta ja reenintapaisesta ;oD

Rokki harjoitteli sisällä kosketusalustaa, mutta sen keskittyminen on vähän niin ja näin. Alkaa kuulua kitinää, mutta kyllä vähitellen taitaa keksiä, mitä siltä odotan. Ruokakupilla pietelen sen kuonoa ja katson hampaita sekä lisään ruokaa kesken ihan joka sapuskalla. Sen verran se luumurina pelästytti mut, että täytyy koittaa ottaa luulot pois kakrulta. Ulkona siellä varikon lähistöllä opeteltiin ekaks kahden patukan saalisleikkiä. Nyt poju irrotti muutaman kerran aikas hienosti :o), mutta pääoson vaatii runsaan houkutuksen. Sen jälkeen naksuttelin kontaktista, joka oli aivan loistava :oD Kun käänsin päätä,  Rokki hienosti meni sinne puolle ja tuijotti upeasti. Ihanan aktiivista kontaktin ottoa, muutaman kerran sanoin hyvä, muuten en häiriköinyt harjoittelua puhumisella. Osa kontaktista oli paikallaan, osa hiljaa kävellessä.

Pippa teki nyt iltakävelyn yhteydessä yhden hienon noudon 650-grammasella. Ainoa "vika" on, että sillä on tapana panna kapula käpälällä sopivaan asentoon suuhun ottamista varten. Hyvä, ettei se tärise odottaessa lupaa hakea, hyvä vauhti kumpaankin suuntaan, tosi liki luovutettaessa just niinku toivon :o) Otan kapulasta kiini ja irrottaa vasta pyynnöstä. Noutoon kuuluu loppuun vielä pikkubileet onnuistumisen kunniaks :o)

Urheilukentällä käynnin jälkeen sai Roks nukkua ja suunnattiin Pippaliinin kanssa Hossuun. Ensin kävelylle, että uskallettiin alkaa pk-noutoja metreisen ja A:n yli ilman revähdyksiä ja lihaskipytymisiä. Eilisen kisojen jälkeen esteitten vieressä oli seuran noutokapulat, toki käytettiin niitä, kun on aika harvoin mahis harkata muilla ku omilla. Hyppynouto mahtava, ei plikka ees hipassu estettä, määrätietoinen meininki :oD A:n yli kun heitin, kiipesi Pip hienosti hakemaan, mut palas vierestä. Kapula oli ehkä turhan lähellä, ei kunnolla vauhtia niin korkealle esteelle, seliseli ;o) Uusi yritys, nyt meni hiukka vinoon, Pip kiipesi taas rivakasti, otti kapulan ja hyppäsi viereesä olevan metrisen ja palautus ;oD Mitäs heitin vinoon! Siis kolmas yritys: onnistuin heittämään hyvin A:n taakse, ja nyt Pippakin teki tosi mallikkaan noudon, jipiii! ;oD Yhteenvetona pk-estenoudoista: mun pitää reenata painavan kapulan heittämistä, Pippa tekee hienoa työtä :o) Noutojen jälkeen se kiipeili itsekseen A-esteellä ja hyppäsi metristäkin omaksi huviksi ;o)

Mun piti kokeilla myös noutoa kakskiloisella kapulalla, ja komneasti Pip sen toi. Vähän oli pää vinossa apinon takia luovuttaessa sitä mulle. Sitten tokoliikkeitä eli ruutuun lähetys. Tein keltaisista pikkuämpäreistä ruudun. Hieno merkki, Pips hyvin ruutuun, vähän jää etukulmaan. Otettiin vielä muutama toisto ruutuun (ilman merkkiä) eri suunnista, sain palkattua hienot onnistumiset ;o) Sitten ohjattu nouto. Pips odotteli, vein kapulat. Hyvin merkille, palkkasin hyvin. Palasin lähetyspaikkaan, koitin lähettää kuononaaman oikealle, mutta lähtikin vasemmalle. Onnistuin huutamaan "väärin" niin nätisti, että Pip ei loukkaantunut ja heti perään uusi yritys. Pidin taas kivasti onnanneen merkin jälkeen aavistuksen mietintätaukoa, ja sitten kehotus ja nyt upea oikean hakeminen ;oD

Loppuun tehtiin seuraamista. Pipsun paikka oli hieno, kontakti normaali eli oikein hyvä :o) Mentiin normaalivauhtia, käännöksiä ja täyskäännöksiä, pysähdyksiä. Loistokoikku, ei voi muuta sanoa! Sitten kesken seuraamisen huusin "hiiihaaa" ja leikittiin oikein nautinnolla saalsileikkiä ;oD Patukoittemn heittely toimii, lopussa mun toiminta edelleen sais parantua. Sää oli tosi lämmin, ja Pippa kovin reipas koiksuliini, oon niin tyytyväinen tuohon reenikertaan Hossussa :oD