Tänään oli viimeinen hiihtolomapäivä ja melkoisen onnistunut päivä olikin. :o) Aamuherätys oli suht aikainen, sillä piti ruokkia koikut ja viedä Pippa pikaisesti metsälle ennen kuin startattiin Rokin kanssa kohti Tamperetta vähän vaille yhdeksän. Ennen Huittista näkyi tien viereesä yli viisi metriä korkea muutaman metrin leveä pyörteinen lumimyräkkä, mikälie tornado. Autoa sai ihan tosissaan ohjata muutamassa kohdassa ja mietiskelin, mitä kunnon myrskytuuli meille tekisi, ei onneks tehnyt mitään pahempaa. Meillä oli tärät Ihkun ja velikoira Lucan kanssa puol yhdeltätoista. :o) Mentiin Niihaman maneesin likellä olevan järven jäälle noin puoleksitoista tunniksi. Ei tullutkaan ihan rento poropoikain käppäily, sillä Ihku piti neljä kuukautta nuorempia poikia räkänokkina ja jäykisteli. Se pörisi ja toki Rokki siihen sitten vastasi. :o( Mun nahkakinnas sai osuman, siinä on pieni palkeenkieli, vaikken ees huomannut sen syntyvän koiria erotettaessa. Homma toimi suht ok, kun Ihku oli hihnassa ja nuoremmat leikkivät keskenään. Rokilla ja Lucalla oli jälleen superkivaa painia, kerran meinasi Luca astua Rokkia, mut sellaista ei sallittu, ja se jäi siihen.

Lenkin jälkeen mentiin maneesiin tutustumaan. Lucaa haukutti vähäsen, Ihku teki tottelevaisuutta ja Rokki pääsi hyppäämään pari agihyppyä. :o) Minimaalisesti sai Rokki istua paikallaan ja tulla luoksetulon eteenliimautumisen ja sivullekin se tuli, kivasti se oli keskittynyt muhun. :o) Reippaasti kaikki pojat käyttäytyivät. Sitten saapuikin paikalle niitten kasvattaja. Salme toi Suvin mulle myymän nivelravinteen Pipalle sekä tokokirjan koirakaverille. En olis niitä varmaan muistanut, ku mulle tärkeämpi oli päästä vaan lenkille, hyvä et Salme anto ne. :o) Rokki oli onneks aika väsynyt eikä ihan hirveästi hyppinyt kasvattajaansa päin. ;o) Saatiin tuomio, että Rokki on liian laiha. Enempi pitää antaa nappulaa pikkujäpikälle, että saadaan siitä iso mies myös kooltaan. Salme mittas sen kans, mahdollisesti 54 senttiä. Hengailtiin kasvattajan kanssa likemmäs tunti, siis me kaikki kolme porokoirakkoa. Sitten muut lähtivät, Salme meni tuomaroimaan ja me Roksun kans odotettiin agi.fi-toimitusta. Kun se saatiin, lähdettiin puol kolmen maissa kohti Satakuntaa. Väsynyt poropoikaseni oli jo maneesilla aika lasittunutkatseinen ja tirsasi melkein koko matkan takapenkillä. Reissu vei korvamiehestä voimat, mutta hauskaa oli. :oD Kiitokset Piia ja Ihku, Marja ja Luca sekä Salme!

Kotona odotti inokas huiskuhäntäinen aussietyttö. En ihan heti lähtenyt sen kanssa metsälle, vaan koitetttiin nukuttaa Roks ensin. Se sammahtikin, mutta eikös se silti haukkunut meen mennessä autoon. :o/ Luulen sen lopettaneen aikas pian, sillä meen palatessa se nukkui niin sikeästi, ettei ollut vastassa vaan vasta nosti pään oven avautuessa. Makas piksulainen ihan reporankana olkkarissa. Pipan kanssa otettiin tokovermeitä mukaan, kun mentiin ulos. Hiittenharjulla oli yks tie aurattu tosi leveäksi, se siis suorastaan kutsui meitä tokostamaan. :oP Pippa istui auton suojassa, kun kävin tekemässä ruudun. Ensin lyhykäinen seuraaminen, mihin kuului Pispun mielestä narinaa! Pupuli hiljeni, joten oli aika lähettää se merkille ja ruutuun. Nappimerkki ja aivan keskelle ruutua kauhealla vauhdilla. ;oD Ohjatun merkille oli myös melkoinen vauhti, mutta yhtä loistava voimakas hyppäys täsmälleen merkin taa. Kiihkeä meno oikealle kapulalle, nopeasti suuhun murahtamatta (:oD) ja mahtava nopea palautus täydellisen suoraan asentoon! Pippa on eritaitava! ;oD Lisäks tehtiin luoksetulon ja kiertämisestä pysähdyksiä, ne ei kauhean napakoita. Hitsit, ku mulla olis viitseliäisyyttä sen kanssa harkkailla niitä ja kaukkareita, ni mentäs ens kesänä muutamaan tokoon. Nassi näet rakastaa mun jännittämistä, ku tekee silloin vielä upeammat suoritukset ku harkatessa.

Huomenna on Pipalla ensin hieronta Porissa Minnalla, heitän sen nopeasti kotiin ja huitastaan saman tien Rokin tokoharkkaan. Työpäiväkin kestää tarpeettoman pitkään, mut eiköhän me keritä kaikki. Paitsi, että missä vaiheessa nautiskelen uusista agi-dvd:stä ja -lehdistä ;oP