Mitenköhän on ihan päässyt unohtumaan näpytellä tänne. Viime viikolla oli aika lämmintä ja keskityttiin vain selviämään hengissä helteessä. Lauantaina haettiin iso erä lihaa ja komeita palastettuja jalkaluita Tenhon tilalta.

Sunnuntaina oli olevinaan pikkasen viileempi, joten tein nassikoille jäljet. Pohja runsasvarpuinen metsä, mentiin metsälle Hiisikujan kautta. Kummankin jälkeä talloin 7-8 minuuttia, ja pudotin sinne kaksi keppiä, namirasian, kaksi keppiä, namirasian ja kepin ja namirasian, yhteensä kahdeksan per koira. Oli olevinaan kiire muualle, joten vanhennus vain puoli tuntia. Varsinkin Rokille on parin viime jäljen aikana ollut teemana haastavuus, joten sellaiseen pyrittiin taas, että homma on mielekästä. Siispä ikävä ojanylitys, suopursukohta, hiekkatien ylitys ja loppujälki rinteessä. Tuuli oli vaatimaton eikä vaikeuttanut, mikä sopi hyvin. Pipan jälki oli aika samanlainen ilman ojaa ja lopun haasteena oli komeat mustikanvarvut. Kuljin metsässä normaalisti eli en suoraan ja käännöksiä tein maaston vaatiessa. Ensin oli töissä Pippa ja se veti ku höyryveturi tehden mahtavaa haistotyötä. Jokainen keppi/namipurkki löytyi varmasti eikä missään kohtaa pienintä epävarmuutta. Uskomatonta, millainen kiihko koiraan kehkeytyy, kun helteen takia ei jakseta juuri mitään tehdä. Loisto-Pippa! jälleen kerran. :oD Rokki oli sitten vuorossa. Se eteni myös hienosti, suopursu ei haitannut yhtään. Ojalla se ylitti helpommasta kohtaa ja mää tahin liinan kanssa, mutta tosi fiksusti poronen osasi odottaa. Tosi varmaa ja hyvää työtä portsulta pientä osuutta lukuun ottamatta. Viimeinen keppi jäi metsään, kun pöhkylä otta jonkin riista haisun, näytti paha mulle jopa sen kakiläjänkin. Ihmeesti kuitenkin palattiin mun tekemälle jälelle ja herkuteltiin viimeinen namipurkki tai siis cesar sen sisältä. Roks palautti muutoin kepit ja näytti purkit tosi hienosti. :o) Piiskuran riista kiusas vähän, mutta kakkinensa hyvä jälestys. :o) Sunnuntaina käväistiin pitkästä aikaa kunnon lenkillä lagottokamujen kanssa. Roks oli ison osan lenkistä irti (ei tosin houkuttelevan pupupellon lähiseutuvilla!) ja pysyi kiltisti likellä ja oli hyvin kuulolla. :) Yhdessä kohtaa oli mahtimäärä mustikkaa. Rokkihan nauttii mustikat ulkoisesti: kierittelee varvuissa ja kuvittelee vissiin antioksidanttien hellivän karvaansa. Pippaliini ja mää nautitaan ne perinteisemmin suun kautta. :oP Kodinkin likellä, radan varressa on muutama hyvämustikkainen paikka ja vadelmakujakin alkaa jo olla marjassa. :OP Ihanuus Pipalle ja mulle, Roksulle tylsyys. ;o)

Maanantaina oli pikkasen taas kuuma, mutta urheasti saatiin käytyä lenkillä ensin ja siotten koikku kerrallaan pientä puuhastusta. Ensin Pipalle vajaasta 50 metristä pudotettu patukka. Pip ei nähnyt ja ei muka muistanut, mitä tarkoittaa "misso". Pyysin takaisin luo, kuiskasin ja nassi veti häntä suorana pitkin hajuvanaa ja pikapikaa oli patukka mun kädessä. Sitten talloin tarkkuusruudun Pipan katsellessa. Tallotun nelikulmipon reunat ehkä 2,2,,2 ja 3 metsiä. Panin sinne puisen pienen napin ja päästin aussinderin töihin. Pip keskittyi kunnolla, hallitsi ittensä ja löysi napin oikein pätevästi. ;oD)) Sitten työvuoroon portsupoika. Eka pudotettu patukka noin kymmenestä metristä, ja kivasti poju sen muistikin saman tien. Sitten vaikeutus eli matkaksi noin 15 metriä ja pudotin patun huonommin näkyvään kohtaan. Popsi veti hienolla vauhdilla ja etsi selvästi nenällä eikä silmällä. Se juoksi patun yli ja metrin yli, alkoi haistaa ilmaa ja pian löysi ja palautti mulle patukan. Sitten poronen  tarkkuusruutuun. Laitin mielestäni napin helppoon kohtaan, kun kuului sen verran tehokas läähätys. Roks aloitti haiston hienosti. Tosi tarkasti haistoi, välistä liki tonki sammalaista kohtaa, hiukan koitti mennä ruudusta poiskin ja raapaista yhtä kohtaa. Kahta viimeistä toimintaa pikkasen toppuutin. Läähätys oli kova, mutta Ronspu haistoi kiltisti. Porosen usko meinasi loppua, kun ei löytynyt ja ötökätkin kiusas. Urheasti se kluitenkin jatkoi ja sieltähän se nappi löytyi, mahtoi kulua aikaa nelisen minuuttia. Kummaltakin taiotokoiralta upeat suoritukset kuumassa. :o)

Tiistaina oli iltasella Pipalla tokoharkkanen ja Rokilla AgilitynLumo. Pip teki heti kärkeen upeasti tunnarin Johanna assaroidessa. Seuraaminen edisti tavalliseen tapaan, mutta silti hienoa. :) Jätöt upeat, kertaalleen ruutu suoralla lähetyksellä, makuutin Pipsin ruutuun, härnäsin lelulla ja kuljin sen ympäri ennen vapautusta lelulle. Taitava kiltteyskoira! Metallihyppynoudossa aavistuksen vino palautus, mikä johtui mun olemisesta turhan lähellä hyppyä. Tasamaapuukapulanouto aikas upea jossei täydellinen. :o) Sää olin kuuma ja Pippa leikki rajusti, joten loppuaika vähän rauhallisempaa leikkiä. Roks teki vain "agireenin" eli vahvistin tule-sanaa. Haluan tule-sanaan kiihkeyttä, kun vähitellen edetään laatikkobnaksutuksen kanssa. Rokki menee jo aikas varmasti laatikolle ja pysyy siinä hyvin mun naksuttaessa ja namittaessa, Pippa on niin nopea, et kerkiää tehdä vähän muutakin. Viime ajat oon istunut, joten nyt voitaisiin alkaa vahvistaa sitä, että voin olla seisomassakin. Uusi vanhvempi laatikko pitäs saada aika pian, ja sitten vähitellen olis koirujen aika keksiä 2on2off-asento. Ja sit pitää olla tule-sanaankin nopeaa, innokas reagointi.

Rokki siis illalla Lumossa omassa harkassaan. Ekaks kaks kiihkoisaa keppitoistoa silleen että kepit, hyppy ja palkka kummassakin kädessä. Seuraavaksi hyppy-pituus-putki-käännöksellä hyppy ja vielä putki ennen palkkaa. Kiva vauhtisuora ja Ronspu teki mahtivauhdilla. :o) Toinen kerta vielä, ku ite en osannut kääntää poroa. Sitten pariin otteeseen kolmen hypyn kaarretta, jonka Rok teki voimalla. Sitten sitä pidennettiin käännöksellä, hypyllä ja renkaalla. Roksu teki edelleen hienosti, mutta minimaalista hidastumista eli aika lopettaa ohjausharkka. Pallon perään poronen vielä lähti, mutta ei enää haastanut kunnolla leikkimään sillä. Siirryttin siis keinulle, jossa neljä toistoa, jotka tällä kertaa palkkasin ite. Hypyltä keinulle, tein sekä lähetystä että vedätystä. Eka meno keinulle aavistus varovaisempi, muut aivan äijämeinigillä. :o) Ihan vikaks panin Roksun A:n alastulon likelle ja siinä vahvistin tule-sanaa ja huoh, mikä vauhti mun porosestani vielä löytyi. Kiva reeni!