Pippa suostui tänään ensimmäisen kerran leikkimään Rokin kanssa! Oltiin telkkarin edessä, ensin en tiennyt, mitä Pip yrittää, piti jänskää murinaa/mutinaa ja heilutti pojulle häntää, hauskasti kuonosti pikkuista :o) Rokki ei ensin tajunnut, mutta pienen hölmistyksen jälkeen oli ihan onskuna ;oD Pippa siis kuonolla ohjasi Rokkia, Rokki ihan intona mukana, oli sellaista tosi kevyttä painia seisoen.

Toki tänään on tullut Pipalta ärtyilyä eli ei tilanne mikään rauhallinen ja helppo ole, mutta hyvään suuntaan mennään ;o)

Aamupäivällä Rokki oli mun kanssa ulkoilemassa, haisteli tarkasti jälkiä lumessa. Lunta on ehkä noin surkea sentti, silleen siis että vaalealta näyttää. Mulla oli taskussa broiskuleikkelettä, joten päätin tehdä pojulle namiruudun. Talloin moneen kertaan voimakkaasti 70x70-ruudun ja kylvin herkkua. Rokki haisteli hienosti, ei kertaakaan edes harkinnut poistumista ruudusta. Tää oli pitkässä ruohikossa, joka tallomisen jälkeen näytti lumettomalta ja ulkopuolella oli vähän lunta. Rauhallista, hienoa nenätyötä pikkuiselta :o)

Pippa oli tänään aiemmin puolen tunnin omalla kävelyllä ja illalla tunnin verran. Hiittenharjulla pysäköin vesitornin lähelle, pyysin pupusen autosta ulos, mutta se etsikin äkkiä keltaisen suosikkipallonsa jostain penkin alta. Sen kanssa siis metsään. Pariin otteeseen piilotin palloa Pipalle, että joku tykkääkin etsimishommista ;o) Tottelevaisuussaralla oli tänään kaukkareita (normaalia enempi liikkumista :o/ ), luoksetulon liimautumista, noutoa ja seuraamista. Reipasta toimintaa plikalta.

Rokilla oli treffit. Luultiin jo tytön tehneen oharit, mutta tulivatkin kävelen ja pennun kanssa taisi vähän kestää. Tyttö oli noin kuukautta vanhempi pyrtsi Soleil. Tyttöstä ujostutti ihan kauhiasti, ja Rokki oli äänekäs raju itsensä, joten ei siitä leikkiä kehkeytynyt. Harmi, kun olisi ollut niin samaikäinen kaveri.