Tänään oli agilityn kaupunkitaistelu, jossa kohtasivat Porin, Rauman, Laitilan sekä meidän eli Harjavallan joukkueet. Jokaisella joukkueella oli mini- medi- ja maxi-luokissa kolme tai neljä koiraa. Voiton vei Laitila, toiseksi Rauma ja me tultiin kolmansiksi. Kisahan oli siis tietysti epävirallinen.

Agilitykilpailu oli erittäin onnistunut, kaikilla oli mukavaa. Jokaiselle kisaajalle annettiin ansaitut taputukset maaliin päästyään. Vaikka tämä olikin kisa, ei siellä oltu hampaat irvessä hamuamassa voittoa, vaan pitämässä hauskaa koirulaisen kanssa.

Myönnettäköön oma pieni ärsytyksen irvistykseni mun ja Pipan radalla. Pippa hyppäsi puomin ylösmenokontaktin yli :o( Tota ei oo tapahtunut iäisyyksiin, ei just lainkaan sen jälkeen, kun opeteltiin ylösmenokontaktiin oma sana "tassu".  Muuten meen rata onnistui hyvin. Kun kaikki oli ohi, käytiin pikaisesti Pipan kanssa ottamassa puolisen tusinaa puomin kontraktiharjoitusta, ne meni loistavasti, varsinkin ylösmenot. Meille tuli siis tulokseksi vitonen, aika oli kaikista nopein.

Meen seuralaiset sai reenata kisan järjestämistä kivan pienessä mittakaavassa. Ite olin tuomarin sihteerinä ja tuomarin sihteerin takapiruna. Kaupunkitaistelun jälkeen oli vielä avoin epävirallinen agistartti.