Rokki voi hienosti. :o) Mua stressasi, ettei Roks ollut kakkinut kertaakaan tiistain jälkeen. Nyt myöhäisellä iltakävelyllä se vihdoin tortutti, olisin soittanut huomenna Viksuun ja kysynyt, kuuluuko huolestua. Kauluri päässä oleminen sujuu loistavasti, Ronspu tulee iloisena kkun vaikka ruuan jälkeen ehdotan pöntön laittoa. Taas oli mun mielestä liian helteinen päivä. Takaovi oli auki koko ajan ja Rokki on nukuskellut ulkona varjossa. Kerran menin ulos ja olin ihan kauhusta kankea, kun porosen makuupaikalla oli kuollut kimalainen. Poju hengitti normaalisti, ei aristanut mitään ja vaikutti tavalliselta.  Päätin seurata tilannetta ja siirtää pörriäisen pois, jos siinä vaikka olis piikkiä jälellä. Tökin sen tikulla pois, se katkesi keskeltä, oli siis ihan kuiva eli vanha kuollut, joka ei todellakaan ollut tikannut mun porolaistani. :o)

Muuta päivän ohjelmaa kävelyt (aika pitkään viivyttiin metsäpoluilla kakkia odottaessa), pakkojuottoa, herkkunameja ja hyvää ruokaa. :oP Vaikka Roks on pönttö päässä, ei yksin kotona olossa ole mitään ongelmaa. Olin aika pitkään poissa tokharkkoja vetämässä ja taisi olla Pippaliini ja Rokki ekan kerran tosi reippaita tänään vastaanottaessaan mut kotiin. Mää kotona ja tää kuumuus, ni kyllä on pienillä koirilla rankka elämä. ;o)