Pennun tuloon on noin kaks viikkoa, ja hitsit, kun kasvattaja on kipeänä ja sairaalassa. Uusia kuvia ei sen takia ole, enkä pääse tiistaina nassikkaa katsomaan. Kunpa Salme tulis pian kuntoon. Pennut läytyvät jo koiranetistäkin, ja samaisessa rekkarissa on kuin Pippurikin (ER) ja punaiset rekkaripaprut, vaiks pojalle olis ehkä siniset sopineet paremmin :o)

Pippahan syö nykyään hirmuvähän, ja silti ihan ku kertyis kupeeseen ylimääräistä. Sitä vastoin hirmupaljon syö linnut meen takapihan lintulaudalta! Ne vetelee siemeniä ku mitkäkin! Vähän väliä saa täydentää. Oon ostanut sellaisia kuorittuja siemeniä, että piha pysyy siistimpänä, mutta alkaa linnunruokakustannukset melkein jo olla isommat ku koirusen, ni täytyy miettiä sortin vaihtoa. Ärsyttäviä nuo vesikelit, kun sen jälkeen on pakko ottaa lauta sisälle, ei näet märjät siemenet ja pähkylänpalat liiku. Tänään aamulla oli lauta aivan jäässä ja lumessa. Sain tyhjennettyä ja suihkutin vielä puhtaaksi. Jätin sen kylppäriin kuivumaan, mutta takapihalla parveili niin nälkäisen näköisiä topusia, että koitin kuivat sitä. Ei sinne mun kädet mahdu, joten pahimmat kohdat tarvi kuivata föönillä ;oD Ja tyytväiset lintuset sai jatkaa natusteluaan puhdistetulla laudalla.

Mun täti on terveyskeskuksen vuodeosastolla. Pari kertaahgan on koitettu kotiutusta huonola menestyksellä. Nyt kunto on melkoisen hyvä :o), mutta varmuuden vuoksi on hyvä viipyä osastolla ja ottaa varman päälle.

Tänään aamulla oli mahdottomasti lunta. Takapihan puoleiset ikkunat ovat illan vesisateen ja yön lumisateen jälkeen ihan jäätyneet lumisiksi. Lunta oli isot kinokset, ja Pippa "auttoi" kolaamisessa. Eilen tuli vettä hirveästi, ja tänään lenkillä ylitettiin hiihtolatu muutamaan otteeseen eikä se näyttänyt hyvältä. Aika loskaa. Meidän mahdollinen hiihtopaikka oli myös turhan loskainen. Lisää siis tarvitaan pakkasasteita ja lunta, että päästään Pipan kanssa koklaamaan vetohiihtämisestapaista :o)