Töistä palatessa kävin tekemässä arviolta 400-metrisen jäljen varpyuisaan maastoon, kuusi keppiä ja muutama suora kulma. Vanhennettiin knafti tunti. Mulla oli karmea viimeinen oppitunti ja olin päänsärkyinen ja huonotuulinen ja Pippa yli-innokas odottaessa pääsyä jäljelle, todella huono yhtälö siis.

Jana epäonnistui täydellisesti. Viritin Pipalle valjaat, mentiin alkukohdille ja lähetin. Se väänsi pari kertaa väärään suuntaan. Lopulta suht oikea suunta, mutta liina irtosi kädestä ja Pipalla kauhea vauhti ja nokka nousi. Juoksin perään, Pip huiteli jossain ja ilmavainuili. Örähdin, kun sain liinasta kii. Palattiin kiertäin alkuun, sillä Pip ei jostain kumman syystä kiihdytellyt jäljelle vaan oli kauempana sen alla. Mentiin pienen kuusen kohdalle, josta tiesin jäljen tarkalleen menevän, näytin kohtaa ja sanoin jälki. En tiä, olisko pitänyt jättää koko homma väliin, mutta toisaalta en halunnut rankaista Pippaa omasta söhräilystä. Pippanen oli siis jäljen kohdalla, kuonostin maahan ja tosi upeaa jäljestystä! Kulmat hyvät, kepit löyty tosi varmasti ja rauhallisesti, vain "helpolla" kohdalla oli pupsin nokka pikkusen korkeammalla. Alkuhäslingin jälkeen homma meni siis loistavasti. Kuinkakohan monetta kertaa tuli mieleen, että Pipalla tarvis olla paljon taitavampi jäljestyskaveri ku mää. Mietityttää, kannattaako ees harkita menoa jälkikokeeseen ens keväänä tai kesänä, saa nähä. Ite jäljestämisestä Pips tykkää hulluna, joten tälläista omaa jälkeä tehdään varmasti niin kauan, kun kuonostimesta löytyy hajuaisti ;o)