ollaan tehty ennen lauantain koetta. Pääoain homma toimii ok, mutta tokihan piti löytyä iso ongelmakin.

Oltiin tiistaina kentällä Tuulan ja lagottojen kanssa. Pippa sai tehdä jätöt, ruudun, ohjatun ja tunnarin. Jätöt hienot :o) Ruutuun pantiin samanlaiset kulmamerkit kuin kokeessa luultavimmin tulee olemaan, tosi hyvä ruutuun meno. Jätin nassin seisomaan sinne ja menin luokse palkkaamaan namilla. Nyt ei näet palkata leikillä, kun pitäisi saada Pipsi rauhalliseksi koikkuseksi, helpommin sanottu ku tehty ;o) Ongelma on liika innokkuus tunnarissa, Pip juoksi täysillä palikoilla ja haukkasi vaan jonkin. Pari toistoa kun otettiin, alkoi se hiukan rauhoittua, mutta mun pettymyksen ku se huomas, ei meinannut tuoda palikkaa lainkaan. Siispä ollaan eilinen ja tää päivä piiloteltu yhtä ainokaista palikka useisiin ruohikoihin, että "oma" alkais tarkoittaa haistamista. Tänään mennään kentälle ja aiotaan tehdä yks tunnari, jossa laitetaan palikat jonkin seinän lähelle, että Pipan on lähestyttävä rauhallisemmin ja toivottvasti alkaa haistaa paremmin. Ohjatulla en uskaltanut enää antaa Pipan noutaa, vaan merkiltä sai kissanruokapurkin.

Tokon jälkeen pieni agi, jossa yhdistettiin vauhti ja (namitetut) kontaktit, Pip oli loistava!

Lisään tähän nyt myöhemmin torstai-iltana, että käytiin kentällä koittamassa tunnaria. Tuulan agiryhmä kesti, joten pyydettiin Milla avustajaksi. Palikat pantiin seinän vierustalle. Pippa odotti suht rauhallisesti ja meni järkevällä vauhdilla palikoille. Se haisteli palikat, ei löytänyt, teki uuden haistokierroksen ja sieltä se oma nousi ja luovutettiin mulle kauniisti!! ;oD Mun täytyy olla ite hirveän rauhallinen ja varoa, ettei nassi kiihdy mistään, ni on mahis onnistua tunnarissa. Parisenkymmentä kertaa taisin piilottaa yhden palikan ruohikkoon ja haetuttaa Pipsulla, ni muistui mieleen haistamistyö, jipii!! Ainoa virhe tuossa tunnarissa oli mun palkkaus, piti antaa monta pientä namipalaa rauhallisesti ja mää höhlä iskin kaiken taskusta löytyvän herkkusen nassin suuhun kerralla, onneks sentään kehuin rauhallisesti :o)