Nautittiin viikonloppuna oikein kunnolla metsästä. :oD Vakkarit lenkkikamut eli lagotot oli kavereina. Tien vierut ovat suurelta osin jo lumettomat. ;o) Aurinko paistaa ihanaisesti, nautintoa. Tänään panin jo aurinkorasvaakin, kun alkaa naama uhkaavasti tummentua. Pippa on ollut mukana joka lenkin eikä ole ensinkään kipiintynyt. :oD)) Rokki on itsenäinen mies eli kulkee omia polkujaan, mutta likellä se on. Kun ollaan hetki ihan hiljaa, saapuu poronen paikalle alta aikayksikön. Tänään jälkemmällä kävelyllä se tuntui saavan nenäänsä turhan kiinnostavia haisuja ja panin hetkeksi piuhaan. Jälkeä ei vielä ole tehty, mutta piilotin kummallekin koirustajalle tänään huulirasvatuubin metsälle ja kaksi tarkkaa nenää löysi kohteen hienosti. Keväästä kertoo myös se, että kylvettiin yrtit sun muut siemenet pikkupurkkeihin. Matte yllättäin sai sotata kätensä multaan ja Pippa makasi vieressä kunnianarvoisana työnjohtajana.

Lauantai oli jännä päivä. Kummallakin koiralla oli aika silmäpeilaukseen Porin eläinlääkäripalvelussa. Silmät syynäsi Sanna Elfving. Pippaliinin silmissä ei ollut mitään huomautettavaa ja Rokillakaan ei mitään uutta ollut kehkeytynyt. Porostimellahan on kummassakin silmässä pieniä ppm-rihmoja jokunen. Olen niin onnellinen tervesilmäisistä koirusistani. :oD Pipsin silmät ovat olleet nyt kaksi vuotta terveet lasiaisvuodon jälkeen ja nyt päätin myös uskoa sen olevan terve. Ollaan käyty silmäpeilissä vuoden välein, mutta nyt sitten saa riittää syyni kahden vuoden välein, kun ei tarvi seurata Pipan silmämuutosta.

Silmäpeilauksen jälkeen mentiin pesettämään auto pesukujalle, epäilyttävää porostimien mielestä, cool aussikoitten mielestä. Pip koitti melkein jopa haukata vettä ikkunan läpi. :oD Rokki istui puolijäykkänä ja siirtyi mahdollisimman lähelle mua. Annoin sille käden, rapsautin ja sanoin suloiseksi pupumieheksi, ni pikkasen jännitys helppasi. ;o) Selvisimme onneksi hengissä tästä autonpesukoettelemuksesta. :o) Ja kuraisan auton väriksi palautui kaunis punainen.

HPSH:n agikenttä on jo kuiva, joten perjantaina päästään Romppu Pomppusen kanssa sinne puuhastamaan, ihanaa saada taas pitkästä aikaa viettää agilityharkkailtaa oman reeniryhmän kanssa. :oD Työviikko tulee olemaan aikas rankka, mutta tulevaa agia ajattelemalla se jaksetaan komeasti. ;o) Nyt painun ruokkimaan elläimet. Ne ovat edelleen hulluina luomujauhikseen, eivät meinaa lainkaan lakata kupin ja huulten nuolemista. ;oP Vapuksi haetaan uusi erä herkkulihaa Tenhon tilalta. :o)